Keravan kaupungille uudet verkkosivut

Keravan kaupungille tehdään tänä vuonna uudet verkkosivut. Sivusto uudistetaan kokonaan niin ulkoasultaan kuin tekniseltä toteutukseltaan paremmin keravalaisten tarpeita vastaaviksi. Sivuston visuaalinen ilme tulee olemaan linjassa kaupungin uuden ilmeen kanssa.

Helppokäyttöiset verkkosivut kuntalaisille 

Uudistettava verkkosivusto heijastelee Keravan kaupungin strategian linjauksia, jossa korostuu verkkopalvelun näkökulmasta käyttäjälähtöisyys, monipuolinen ja houkutteleva sisältö sekä imagon vahvistaminen. Uusi verkkosivusto tarjoaa hyvin kattavasti sisältöjä suomen kielellä ja samalla tullaan laajentamaan huomattavasti ruotsin- ja englanninkielistä materiaalia. Sivustolle lisätään myöhemmässä vaiheessa myös koontisivuja muilla kielillä. 

Selkeä navigaatio ja sisällön jäsentely auttavat käyttäjiä löytämään tarvitun tiedon helposti. Uusi sivusto suunnitellaan myös mobiilikäyttöä ajatellen, ja tärkeänä periaatteena on saavutettavuus, jolla tarkoitetaan ihmisten moninaisuuden huomioimista myös verkkopalveluiden osalta.

-Uusi sivusto on kokonaisuudeltaan selkeä ja visuaalisesti houkutteleva. Kunnan palveluita tuodaan nykyistä paremmin esiin, ja sivuston suunnittelussa hyödynnetään kuntalaisilta saatuja palautteita sekä nykyisen sivuston kävijäseurantaa. Haluamme myös tätä kautta tehostaa palveluja ja tarjota asukkaille uusia tapoja asioida ja antaa palautetta kaupungin suuntaan, kertoo Keravan kaupungin viestintäjohtaja Thomas Sund

Uudistuksen taustaa ja aikataulu 

Keravalla asuu lähes 40 000 asukasta ja kaupunki on iso työnantaja. Tätä heijastelee myös kerava.fi-sivuston laajuus. Koko sivuston uudistaminen on Keravan kaupungille iso hanke ja moniammatillinen ponnistus.  

Verkkosivuston uudistusprosessi aloitettiin syksyllä 2021 uuden sivuston konseptin suunnittelulla. Kilpailutuksen tuloksena verkkosivuston toteuttajakumppaniksi valittiin vuoden 2022 alussa Geniem Oy. Geniem on lähivuosina toteuttanut esimerkiksi Vaasan ja Kokkolan uudet verkkosivut. ​​​​​​​  

Keravan kaupungin uusi verkkosivusto julkaistaan loppuvuodesta 2022. Sivuston sisältöjen täydentäminen ja viimeistely jatkuvat julkaisun jälkeenkin. 

Lisätietoa

  • Keravan kaupungin viestintäjohtaja Thomas Sund, thomas.sund@kerava.fi, 040 318 2939 
  • Hankkeen projektipäällikkö, viestintäasiantuntija Veera Törrönen, veera.torronen@kerava.fi, 040 318 2312