Hulevesiviemärin rakentaminen alkaa Kehrääjänkadulla lokakuussa

Keravan kaupunki rakennuttaa lokakuussa uuden hulevesiviemärin Kurkelaan Kehrääjänkadulle.

Kadun kuivatus paranee ja kiinteistöt voivat liittyä hulevesiviemäriin

Kehrääjänkadun nykyinen hulevesiviemäri on rakennettu 1960-luvun lopussa ja ulottuu vain puoleen väliin katua. Nyt hulevesiviemäriä jatketaan 100 metrillä Pulmusenkadun kohdalta Kuovinkadulle asti. Alue on merkitty alla olevalla kartalla keltaisella.

Karttakuva alueesta, jonne hulevesiviemäriä rakennetaan.

Hulevesiviemäriä jatketaan Kehrääjänkadulla Pulmusenkadun ja Kuovinkadun väliselle alueelle.

Hulevesiviemärin rakentaminen alkaa lokakuussa. Saneeraustyön kestoksi on arvioitu neljästä viiteen viikkoa. Työt aiheuttavat jonkin verran muutoksia alueen liikennejärjestelyihin, mutta tonteille ajo pyritään aina varmistamaan töiden aikana.
Saneerausalueen kiinteistöihin tullaan tekemään vauriokatselmus ennen saneerauksen alkamista. Katselmuksessa tarkistetaan kiinteistöjen nykyinen kunto ennen tärinää aiheuttavan työn alkamista.

Hulevesiviemäriin liittyminen

Urakka-alueen kiinteistöille rakennetaan tontin rajalle asti ulottuva tonttijohtovaraus hulevesiviemäriin liittymistä varten. Mikäli kiinteistöllä on sekaviemäröinti tai kiinteistölle on annettu vapautus sekaviemäröintimaksusta, kiinteistöä kehotetaan liittymään uuteen hulevesiviemäriin. Aikaa liittymiselle annetaan yhden vuoden verran rakentamisurakan alkamisesta.

Hulevesiviemärin rakentamistyön yhteydessä kiinteistön omistaja voi sopia kustannustehokkaasti hulevesi- ja salaojajärjestelmänsä liittämisestä uuteen huleveden tonttijohtovaraukseen rakentamisesta vastaavaan urakoitsijan kanssa. Tarvittavat kaivu- ja asennustyöt sekä tarvikkeet tontilla kustantaa kiinteistön omistaja.

Hulevesiviemäriin liittymisestä veloitetaan liittymis-, liitos- ja maatyömaksu vesihuollon hinnaston mukaisesti. Liittymismaksun kaava löytyy vesihuollon hinnastosta. Liittymis- tai liitosmaksua ei kuitenkaan peritä kiinteistöiltä, jotka poistavat hulevesiviemäriin liittyessä sekaviemäröinnin.

Tonttijohdon rakentamisen arvonlisäverollisesta työnosuudesta on mahdollista anoa kotitalousvähennystä Verohallinnon ohjeiden mukaisesti.