Keravan Opistolla on päättymässä elokuussa 2023 alkanut Ahkera-hanke, joka on suunnattu Keski-Uudenmaan heikossa työmarkkina-asemassa oleville aikuisille.
Keravan ja Butšan välinen ystävyyskaupunkisopimus allekirjoitetaan kirjaston Pentinkulma-salissa 23.11. klo 11–12.30. Juhlallinen tilaisuus on yleisölle avoin. Tarjolla on pullakahvit!
Keravan ysiluokkalaisille kohdennettu Mun tulevaisuus -tapahtuma järjestetään perjantaina 22.11.2024 kello 9–14 Sarviniitynkadun Keudassa. Tapahtuman tavoitteena on innostaa peruskoulunsa päättäviä nuoria toisen asteen opintoihin sekä auttaa heitä löytämään itseä kiinnostavia polkuja kohti työelämää.
Kaupunki asentaa Keravan kirjaston edustalle uutta muistokiveä veteraaneille. Alkuperäisen muistokiven lisäksi Keravalla on nyt toinen veteraaneja kunnioittava muistomerkki, joka sijaitsee asukkaiden toiveiden mukaisesti keskeisemmällä paikalla.
Postlarin työpaikka-aluetta, entisen Jaakkolan koulun aluetta sekä kaupungin ja Keravan Energian aurinkovoimalahanketta koskevat kaavahankkeet ovat nähtävillä 13.12.2024 saakka. Kaupunki järjestää kaavapäivystyksen Postlarin asemakaavan ja Jaakkolantie 8:n hankkeista 4.12.2024.
Vuoden 2025 alusta keravalaisia ja sipoolaisia työnhakijoita sekä yrityksiä palvellaan viidellä palvelupisteellä. Henkilöasiakkaiden palvelupisteet sijaitsevat Keravalla Sampolan palvelukeskuksessa ja Keuda-talossa sekä Sipoossa Söderkullassa ja Nikkilässä. Työnantajia ja yrityksiä palvellaan Keravalla Keuken tiloissa.
Valtakunnallinen YES ry yhdessä YES-verkoston kanssa palkitsee vuosittain suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Keski-Uudenmaan alueen vuoden 2024 YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustus on myönnetty Mun tulevaisuus -tapahtuman työryhmälle.
Muutoksen lähtökohtana on Häkkinä tunnetun rakennuksen säilyttäminen ja täydennysrakentamisen mahdollistaminen tontille. Asemakaavaluonnos on nähtävillä 21.11.–20.12. Luonnokseen voi tutustua myös asukastilaisuudessa 28.11.