Uutisarkisto

Tältä sivulta löydät kaikki Keravan kaupungin julkaisemat uutiset.

Tyhjennä rajaukset Sivu latautuu uudelleen ilman rajauksia.

Keravan Lukuviikko tavoitti lähes 30 000 keravalaista

Kerava osallistui koko kaupungin voimin Lukukeskuksen järjestämään kansalliseen Lukuviikkoon, jonka teemana oli lukemisen monet muodot. Lukuviikko levittäytyi Keravalla kouluihin, päiväkoteihin, puistoihin ja kirjastoon.

Kehonkoostumusmittauksia Keravan uimahallin hyvinvointihuoneella toukokuussa

Varaukset uimahallin kassalta.

Kevään 2023 ylioppilasjuhlat

Kaupunki aloittaa Veteraanipuiston lähikatujen saneerauksen

Työt aiheuttavat muutoksia Viertolan alueen liikennejärjestelyissä.

Kesän 2023 uimakoulujen ilmoittautuminen aukeaa 24.4. klo 9.00.

Vapun poikkeavat aukioloajat uimahallilla ja hallin kuntosaleilla

Sunnuntaina 30.4. avoinna klo 11.00-18.00 Maanantaina 1.5. suljettu

Tutustu Opiston ja Liikuntapalveluiden uuteen ilmoittautumisnäkymään

Keravan Opiston ja Liikuntapalveluiden ilmoittautumisjärjestelmän ulkoasu on uudistunut ja siihen on tullut samalla lisää hyviä hakuominaisuuksia. Kyseessä on sama järjestelmä mutta paremmilla ominaisuuksilla ja uudella ulkonäöllä.

Kaupunki selvittää taide- ja museokeskus Sinkan sekä Aarteen päiväkodin ja tupakoulun kiinteistöjen kunnon ja korjaustarpeet

Keravan Lukuviikko keräsi nimekkäiden kummien lukumuistoja

Keravan Lukuviikon kummit kertovat lukumuistoistaan ja lukukokemuksistaan.

Keravan Opiston kevät huipentuu kevätnäyttelyihin

Opiston kevät huipentuu kevätnäyttelyihin! Nyt niitä on tarjolla kaksin verroin. Sekä kädentaitojen että aikuisten taiteen perusopetuksen päättötyönäyttelyt. Tervetuloa!

Enter ry:n verkkovälitteinen OmaKanta-tietoisku

Tietoiskukatsomo Keravan kirjaston Pentinkulma-salissa ma 15.5. klo 14-15.30.

Tutkimushanke Keravan uuden painotuspolkumallin vaikutuksista alkaa

Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistojen yhteinen tutkimushanke selvittää Keravan yläkoulujen uuden painotuspolkumallin vaikutuksia oppilaiden oppimiseen, motivaatioon ja hyvinvointiin sekä kokemuksiin koulun arjesta.