Uutisarkisto

Tältä sivulta löydät kaikki Keravan kaupungin julkaisemat uutiset.

Tyhjennä rajaukset Sivu latautuu uudelleen ilman rajauksia.

Nuorisopalvelujen kohdeavustushaku käynnissä 1.4.2024 saakka

Nuorisopalveluiden kohdeavustuksia myönnetään paikallisten nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien toimintaan. Kohdeavustukset ovat haettavina kerran vuodessa, tänä vuonna 1.4. mennessä.

Keravan verkkosivut voi nyt kääntää itse yli sadalle kielelle

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen asiakaskysely 2024

Laadukas varhaiskasvatus ja esiopetus ovat olennaisia jokaisen lapsen kehitykselle. Asiakaskyselyn avulla pyrimme saamaan syvempää ymmärrystä huoltajien näkemyksistä ja kokemuksista Keravan varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta.

Keskiviikkona 28.2. vietetään Kalevalan päivää – Tule kirjastolle tanssin ja laulun juhlaan!

Keravan kansantanssijat ja kaupunginkirjasto järjestävät Pentinkulma-salissa iloa ja riemua sykkivän tapahtuman Kalevalan päivänä klo 15–20. Kerava 100 – tanssin ja laulun juhlaa on ylistys satavuotiaalle kaupungille, Keravan kansantanssijoiden 45-vuotistaipaleelle, Kalevalan päivälle ja karkausvuodelle.

Osallistu ja vaikuta Savion kehittämiseen – ilmoittaudu kehittämisryhmään 1.3. mennessä

Keravan kaupunkikehityspalveluissa valmistellaan Saviolle idea- ja kehittämissuunnitelmaa. Tavoitteena on löytää uusia ideoita erityisesti asemanseudun kehittämistä varten. Etsimme nyt asukkaita, yrittäjiä, kiinteistönomistajia ja muita toimijoita keskustelemaan kanssamme Savion tulevaisuuden näkymistä.

Aalto-yliopistossa valmistuneen diplomityön ansiosta Keravalle rakentui hiilimetsänen

Vastavalmistuneessa maisema-arkkitehdin tutkielmassa Keravan kaupunkiympäristöön rakennettiin uudenlainen metsäelementti – hiilimetsänen – joka toimii hiilinieluna ja tuottaa samanaikaisesti ekosysteemille muita hyötyjä.

Kunnallisen pysäköinninvalvonnan yhdistäminen lisää tehokkuutta ja pienentää kustannuksia

Tässä artikkelissa tarkastellaan kunnallisen pysäköinninvalvonnan nykytilannetta Keski-Uudellamaalla sekä siihen liittyviä haasteita. Lisäksi pohditaan pysäköinninvalvonnan yhdistämisen tuomia mahdollisuuksia, etuja ja kustannussäästöjä.

Keravan kaupunki selvitti kaupunkilaisten mielipiteitä uimahallin höyrysaunojen tarpeellisuudesta

Keravan uimahallissa on käytössä yksi höyrysauna naisten puolella ja yksi miesten puolella. Kaupunki selvitti mielipiteitä höyrysaunojen tarpeellisuudesta. Selvityksen perusteella höyrysaunat säilytetään molemmilla puolilla ennallaan.

Uuden ajan rakentamisen festivaalin verkkosivut on julkaistu

Kaupunginjohtajan asukasilta 27.2.2024 – Tervetuloa mukaan!

Tervetuloa kaupunginjohtajan asukasiltaan Keuda-talon Kerava-saliin tiistaina 27.2. klo 17–19. Tilaisuus järjestetään hybridinä eli voit osallistua siihen myös striimin välityksellä. Asukasillassa keskustellaan koko kaupunkia koskevista ajankohtaisista asioista ja vastataan asukkaiden ennalta lähettämiin kysymyksiin.

Osallistu ja vaikuta Kauppakaaren kehittämiseen: vastaa kyselyyn verkossa tai paperilomakkeella

Julkaisimme 1.2. Kauppakaaren kehittämiseen liittyvän verkkokyselyn asukkaille ja elinkeinoelämän toimijoille. Asukkaiden toivomuksesta kysely on julkaistu nyt myös paperiversiona.

Kerava ja Vantaa peräävät yhteistyön tiivistämistä nuorisorikollisuuden kitkemiseksi

Keravan, Vantaan sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnat toivovat tiedonkulun sujuvoittamista kaupunkien, poliisin ja järjestöjen välillä.