Kirsikkapuut ovat puhkemassa kukkaan Keravalla. Keravan kirsikkapuukierroksella voit nauttia omaan tahtiin kirsikkapuiden loistosta joko kävellen tai pyörällä.
Yhtenä rintamana, Kerava sykkii täyttä elämää. Sen näyttää myös juhlavuoden täysi ohjelma. Heittäydy Kerava 100 -juhlavuoden pyörteisiin ja löydä itsellesi mieluisat tapahtumat toukokuuhun.
Kerava viettää 100-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi Vanhustyön keskusliiton organisoima Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla pidetään tänä vuonna Keravalla. Kaikille avoimeen juhlaan odotetaan vieraaksi satoja ikäihmisiä lähialueelta.
Tervetuloa keskustelemaan kaavoittajan kanssa nähtävillä olevasta kaavahankkeesta 15.5. klo 16–18 Keravan asiointipisteeseen Sampolan palvelukeskukseen.
Keravan keskustaan sijoittuvassa koko perheen ilmaistapahtumassa juhlistetaan satavuotiasta Keravaa yhteisöllisesti ja monimuotoisesti lauantaina 18.5.2024.
Keravan tapahtuma- ja harrastuskalenterit uudistuivat torstaina 2.5.2024. Uudistuneet kalenterit ovat nykyistä helppokäyttöisempiä sekä tapahtumia että harrastuksia etsiville kaupunkilaisille, että tilaisuuksien järjestäjille.
Keravan skeittipuiston suunnittelu on käynnistynyt osana Sompionpuiston suunnittelua. Nyt voit kertoa mielipiteesi ja toiveesi siitä, millaisia harrastusmahdollisuuksia sinä haluaisit puistoon.
Keravan kasvatus- ja opetustoimen johto arvioi uudelleen keppijumppaan liittyvän palveluntuottamissopimuksen ja taukoliikuntavaihtoehdot kasvatus- ja opetuslautakunnan kehotuksesta.
Keravan ja muiden Kirkes-kirjastojen tietojärjestelmää päivitetään 5.–7.5. Päivityksen takia kirjastot ja omatoimikirjastot ovat kiinni sunnuntaista 5.5. klo 18 alkaen. Kirjastot avataan tiistaina 7.5. klo 13.