Kaukokiito ja Keravan kaupunki toimittavat apua Ukrainaan

Kaukokiito lahjoittaa Keravan kaupungille kuorma-auton, jonka avulla toimitetaan lisää avustustarvikkeita Ukrainaan. Auton vastaanottotilaisuus järjestetään Keravalla 23.10.2023.

Kaukokiito lahjoittaa kuorma-auton Ukrainaan tukemaan maan taistelua itsenäisyyden ja demokratian puolesta. Kaukokiidon ja Keravan kaupungin yhteisessä hankkeessa kerätään Keravalta ja sen lähikunnista lahjoituksia, jotka matkaavat auton kyydissä Puolan kautta Ukrainaan.

Kyytiin lastataan muun muassa patjoja, talvivaatteita, käsidesiä, kynttilöitä, aggregaatteja, harrastus- ja ensiapuvälineitä sekä ammattikeittiö- ja koulutarvikkeita. Ukrainaan lähtee samassa saattueessa lisäksi kaksi pakettiautoa ja ambulanssi. Kalusto lahjoitetaan Ukrainaan.

“Avun tarve Ukrainassa on yhä suurta. Kuorma-auton luovutus on hieno osoitus solidaarisuudesta, ja yhdessä voimme tukea hyökkäyssodan kohteena olevaa kansaa”, toteaa kaupunginjohtaja Kirsi Rontu.

Yhteistyö sai alkunsa Keravan kaupungin aloitteesta. Keravalta on lähtenyt jo aiemmin useampia avustuskuormia Ukrainaan, Butšan kaupunkiin, ja keravalaisten auttamisen halu on pysynyt korkealla sodan alkamisesta lähtien.

”Kaukokiidolla vastuullisuus on myös tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamista. Yritysten, yhteisöjen ja yksilöiden teoilla on vaikuttavuutta; emme saa unohtaa ukrainalaisten hätää”, muistuttaa Suomen Kaukokiito Oy:n toimitusjohtaja Petri Angervuori.

Keravalle lahjoitettava kuorma-auto on toiminut aiemmin Kaukokiidon omistajaliikennöitsijä Kuljetusliike Taipale Oy:n kappaletavara- ja elintarvikejakelussa pääkaupunkiseudulla.

Autosaattue lähtee kohti Ukrainaa mahdollisimman pian.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Petri Angervuori, Suomen Kaukokiito Oy, puh. 040 356 7710, petri.angervuori@kaukokiito.fi
viestintäjohtaja Thomas Sund, Keravan kaupunki, puh. 040 318 2939, thomas.sund@kerava.fi