Työllisyyden kuntakokeilu

Keravan kaupunki osallistuu yhdessä Vantaan kaupungin kanssa työllisyyden kuntakokeiluun, joka alkoi 1.3.2021 ja päättyy 31.12.2024. Kuntakokeilujen päättyessä TE-palvelut siirtyvät pysyvästi kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta.

Työllisyyden kuntakokeilussa osa työnhakija-asiakkaista asioi TE-toimiston sijaan kunnan työllisyyspalveluissa. Keravan kaupunki osallistuu kuntakokeiluun yhdessä Vantaan kaupungin kanssa. Kokeilun ajaksi määrätyt valtion työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimistojen) tehtävät on siirretty kunnan vastuulle. Osa TE-palvelujen asiakkaista on siirtynyt kuntakokeilun asiakkaiksi, eli he asioivat pääasiassa oman kotikuntansa työllisyyspalveluissa. Osa asiakkaista on edelleen Uudenmaan TE-toimiston asiakkaana.

Työllisyyden kuntakokeilun tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista, sekä tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen.

Asiakkaana työllisyyden kuntakokeilussa

Sinun ei tarvitse itse tietää, oletko kuntakokeilun asiakas. Työnhakusi alkaa aina siitä, että ilmoittaudut työnhakijaksi TE-toimistoon.

Jos kuulut kuntakokeilun kohderyhmään, siirtyy asiakkuutesi kokeiluun automaattisesti. Sekä TE-toimisto että oma kuntasi ovat sinuun yhteydessä ennen siirtoa.

Alta löydät usein kysyttyjä kysymyksiä Vantaan ja Keravan kuntakokeilusta.

  • Miten ilmoittaudun työnhakijaksi?

    Työnhakusi alkaa aina ilmoittautumalla työnhakijaksi TE-palvelujen Oma asiointi -palvelussa. Jos kuulut kuntakokeilun kohderyhmään, ohjaa TE-toimisto sinut kuntakokeilun asiakkaaksi. Siirry Oma asiointi -palveluun.

    Ketkä ovat kuntakokeilun asiakkaita?

    Kuntakokeilun asiakkaita ovat kokeilualueella asuvat työttömät työnhakijat, joilla ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, sekä lähes kaikki alle 30-vuotiaat ja vieraskieliset työnhakijat.

    Mitä palveluita saan kuntakokeilun asiakkaana?

    Kuntakokeilun asiakkaana saat omavalmentajan, joka tuntee tilanteesi parhaiten ja ohjaa sinut eteenpäin palveluihin.

    Palveluvalikoima ei keskity kapeasti suoraan työllistymiseen johtaviin palveluihin, vaan siinä huomioidaan myös muut elämän osa-alueet, jotka tukevat työkykyä ja työllistymistä.

    Mitä velvoitteita minulla on kuntakokeilun asiakkaana?

    Työllisyyden kuntakokeilu ei tuo asiakkaalle mitään lisävelvoitteita. Työttömän työnhakijan lakisääteiset velvoitteet ovat samat TE-toimiston ja kuntakokeilun asiakkaille.

    Lue lisää Työmarkkinatorilta: Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet.

    Mistä tiedän, olenko kuntakokeilun asiakas?

    Kaikille työllisyyden kuntakokeilun asiakasryhmiin kuuluville henkilöille ilmoitetaan asiakkuudesta henkilökohtaisesti. Ennen kuin asiakkuutesi siirretään TE-toimistolta kunnalle, sekä TE-hallinto että oma kuntasi ovat sinuun yhteydessä.

    Jos olet saanut tiedon siirrosta Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluihin, voit rauhassa odottaa omavalmentajan yhteydenottoa.

    Mihin voin soittaa, jos minulla on kysyttävää?

    Jos olet saanut tiedon asiakkuutesi siirrosta Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluihin, voit rauhassa odottaa omavalmentajan yhteydenottoa. Jos sinulla on kysymyksiä, voit olla yhteydessä Vantaan ja Keravan työllisyyspalveluihin. Myös valtakunnallinen TE-puhelinpalvelu palvelee sinua.

    Ohjaamon neuvontaan voivat tulla kaikki alle 30-vuotiaat riippumatta siitä, onko työnhakija vai ei. Ohjaamoista saat apua myös esimerkiksi asumisen ja talouden kysymyksissä.

    Missä voin asioida?

    Keravan asiointipiste sijaitsee Sampolan palvelukeskuksen 1. kerroksessa, Kultasepänkatu 7:ssä. Vantaan asiointipisteen löydät Tikkurilan juna-aseman läheisyydestä osoitteessa Vernissakatu 1. Keravan ja Vantaan Ohjaamojen neuvonta on avoin kaikille alle 30-vuotiaille.

    Koska Vantaan ja Keravan kuntakokeilu on yhteinen hanke, voivat keravalaiset asiakkaat asioida Vantaan toimipisteissä ja vantaalaiset Keravan toimipisteissä. Huomioithan, että asiointi ei ole mahdollista muiden kuntakokeilualueiden toimipisteissä.

    Miten kauan asiakkuus kestää?

    Alkanut asiakkuus kuntakokeilussa jatkuu koko kuntakokeilun ajan 31.12.2024 saakka. Asiakkuus jatkuu siinäkin tapauksessa, että asiakas ei enää kuulu mihinkään kuntakokeilulain määrittelemään kohderyhmään.

    Entä jos en kuulu kuntakokeilun piiriin?

    Jos et kuulu mihinkään työllisyyden kuntakokeilun kohderyhmään, asiointisi jatkuu TE-toimistossa kuten ennenkin.

    Voinko halutessani pysyä TE-toimiston asiakkaana?

    Mikäli palvelusi ovat siirtymässä yksikieliseen kokeilukuntaan, mutta haluat saada palvelua ruotsin kielellä, voit valita TE-toimiston asiakkaaksi jäämisen. Kerava on yksikielinen kunta, joten sen ruotsinkieliset asukkaat voivat halutessaan jäädä TE-toimiston asiakkaiksi.

    Voit myös jäädä TE-toimiston asiakkaaksi, jos työttömyytesi on lyhytaikaista ja sen päättymisajankohta on etukäteen tiedossa.

    Mitä tapahtuu, jos muutan kokeilun aikana toiseen kuntaan?

    Jos muutat kuntaan, joka ei ole mukana työllisyyden kuntakokeilussa, siirtyy asiakkuutesi  takaisin TE-toimistolle. Muussa tapauksessa siirryt uuden kotikuntasi kuntakokeilun asiakkaaksi.

    Kaikki työllisyyden kuntakokeiluun osallistuvat kunnat löydät työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) sivuilta: Kuntakokeilualueet.

    Mikä on asiakaspalvelumalli?

    Uusi asiakaspalvelumalli astui voimaan toukokuussa 2022 ja se koskee kaikkia työnhakijoita. Asiakaspalvelumalli tarjoaa sinulle yksilöllistä tukea työnhakuun ja apua työllistymiseen. Lue lisää Vantaan ja Keravan kuntakokeilun asiakaspalvelumallista Vantaan verkkosivuilla: Uusi asiakaspalvelumalli.

Kuntakokeilun asiointipisteet

Keravalaiset voivat asioida Vantaan asiointipisteissä ja vantaalaiset Keravan asiointipisteissä. Huomioithan, että et voi asioida muiden kuntakokeilualueiden toimipisteissä.

Keravan asiointipisteet ja yhteystiedot löytyvät alta. Vantaan asiointipisteiden tiedot ovat nähtävissä Vantaan kaupungin verkkosivuilla: Ota yhteyttä työllisyyspalveluihin (vantaa.fi).

Loppuvuoden 2024 ja alkuvuoden 2025 poikkeusaukioloajat

30.12.2024 – 3.1.2025 asiointipiste Sampolassa sekä puhelinpalvelu on suljettu.

Kuntakokeilun Keravan asiointipiste

Avoinna ma–pe klo 12–16; vuoronumeroiden jako loppuu klo 15.30.
Suljettu arkipyhinä.
HUOM! Suljettu 30.12.2024-3.1.2025.
Käyntiosoite: Sampolan palvelukeskus, 1. kerros
Kultasepänkatu 7, 04250 Kerava
Henkilöasiakkaan puhelinpalvelu ma-pe klo 9-16: 09 8395 0120 Kuntakokeilun monikieliset palvelut ma-pe klo 9-16: 09 8395 0140 tyollisyyspalvelut.asiakaspalvelu@vantaa.fi

Ohjaamo Kerava

Palvelut tarkoitettu alle 30-vuotiaille.
Avoinna ma–to klo 12–16.
Suljettu arkipyhinä.
HUOM! Suljettu 20.-29.12.2024 & 2.-3.1.2025.
30.-31.12. vain etäpalvelua.
Käyntiosoite: Keuda-talo
Keskikatu 3a
04200 Kerava
Postiosoite: Keravan kaupunki / Ohjaamo
PL 123
04201 Kerava
ma-to klo 12.00-16.00: 040 318 2978 ohjaamo@kerava.fi https://ohjaamot.fi/web/ohjaamo-kerava

Työnantajan haettava palkkatukea joko TE-toimistosta tai kuntakokeilusta

Palkkatuki on taloudellinen tuki, jota TE-toimisto tai kuntakokeilu voi myöntää työnantajalle työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin. Lue lisää palkkatuesta Työmarkkinatorilla: Palkkatuki työttömän palkkauskustannuksiin.

Muut valtion järjestämät työnantaja- ja yrityspalvelut eivät siirry kuntakokeilujen ajaksi kunnille, vaan saat palvelut edelleen TE-toimistosta kokeilujen aikana. Työnantajana voit myös ilmoittaa avoimista työpaikoistasi sekä TE-toimistoon että alueellasi toimivaan kuntakokeiluun. Poikkeuksena ovat vuorotteluvapaatehtävät, joita hallinnoi vain TE-toimisto.

Tutustu työnantaja- ja yrityspalveluihin Työmarkkinatorilla: Työnantajat ja yrittäjät.

Työnantajana sinun on hyvä huomioida työllisyyden kuntakokeilu silloin, kun olet rekrytoimassa uutta työntekijää palkkatuella.

Palkkatukihakemusta täyttäessäsi sinun tulee tietää, onko rekrytoitava henkilö TE-toimiston vai kuntakokeilun asiakas. Saat asian helpoiten selville kysymällä asiaa palkkatuella rekrytoitavalta henkilöltä. Lähetä palkkatukihakemus joko TE-toimistolle tai kuntakokeiluun riippuen siitä, kumman asiakas rekrytoitava henkilö on.

Voit hakea palkkatukea joko sähköisesti Oma asiointi -palvelussa tai lähettämällä paperisen palkkatukihakemuksen sähköpostitse.