Nuorten yrittäjien uratarinoita

Keravan kaupunki tähtää Uudenmaan yrittäjämyönteisimmäksi kunnaksi. Uudenmaan Yrittäjät myönsi lokakuussa 2023 Keravalle kultaisen Yrittäjälipun tunnustuksena yrittäjämyönteisyydestä. Nyt ääneen päästetään paikalliset tekijät - millaisia osaajia kaupungistamme löytyy?

Tutustu kolmen nuoren yrittäjän tarinoihin:

Aino Makkonen, Salon Rini

Kuva: Aino Makkonen

  • Kuka olet?

    Olen Aino Makkonen, keravalainen 20-vuotias parturi-kampaaja.

    Kerro yrityksestäsi / yritystoiminnastasi

    Parturi-kampaajana tarjoan hiusten värjäys-, leikkaus- ja kampauspalveluita. Olen sopimusyrittäjänä Salon Rini nimisessä yrityksessä, super ihanien työkavereiden kanssa.

    Miten päädyit yrittäjäksi ja juuri tämänhetkisen alan pariin?

    Tavallaan voisi sanoa, että parturi- kampaaja on ollut tietynlainen kutsumusammatti. Aika nuorena päätin, että minusta tulee kampaaja, joten sitä kohti ollaan tässä menty. Yrittäjyys tuli siinä aika luonnollisesti mukana, koska meidän ala on hyvin yrittäjä painotteinen.

    Mitä asiakkaille näkymättömämpiä työtehtäviä yritystoimintasi sisältää?

    Asiakkaalle näkymättömiä työtehtäviä on paljon. Kirjanpito totta kai joka kuukausi, mutta koska olen sopimusyrittäjänä, niin tuote- ja materiaalihankintoja ei tarvitse itse tehdä. Tällä alalla myös siisteys ja työvälineiden desinfiointi on super tärkeitä. Lisäksi teen itse sosiaalista mediaa, johon menee yllättävän paljon aikaa.

    Millaisia hyviä ja huonoja puolia olet kohdannut yrittäjyydessä?

    Hyviä puolia on ehdottomasti joustavuus, kun saa päättää millaisia päiviä tekee. Hyvänä ja huonona puolena voisi sanoa sen, että on itse vastuussa kaikesta. Se on hyvin opettavaista, mutta vaatii aikaa, että ymmärtää mitä tekee.

    Oletko kohdannut jotain yllättävää yrittäjätaipaleellasi?

    Minulla oli paljon ennakkoluuloja yrittäjyydestä. Yllätyksenä itselle on ehkä tullut se, kuinka paljon voi oppia lyhyessä ajassa.

    Millaisia tavoitteita sinulla on itsellesi ja yritystoiminnallesi?

    Tavoitteena olisi ehdottomasti kasvattaa omaa ammattitaitoa, sekä totta kai omaa yritystoimintaa siinä samalla.

    Mitä sanoisit nuorelle, joka harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä?

    Ikä on vain numero. Jos intoa ja rohkeutta löytyy, niin kaikki ovet on auki. Totta kai yrittäminen vaatii paljon aikaa ja halua oppia aina vaan lisää, mutta aina kannattaa yrittää ja toteuttaa omaa intohimoaan!

Santeri Suomela, Sallakeittiö

Kuva: Santeri Suomela

  • Kuka olet?

    Olen Santeri Suomela 29-vuotias keravalainen.

    Kerro yrityksestäsi / yritystoiminnastasi

    Olen toimitusjohtajana Sallakeittiö nimisessä keravalaisessa yrityksessä. Yrityksemme myy, suunnittelee ja asentaa kiintokalusteita, keskittyen pääasiassa keittiöihin. Omistamme yrityksen kaksoisveljeni kanssa ja pyöritämme yritystoimintaa yhdessä. Olen toiminut yrittäjänä virallisesti 4 vuotta.

    Miten päädyit yrittäjäksi ja juuri tämänhetkisen alan pariin?

    Isämme omisti yrityksen aikaisemmin ja olimme veljeni kanssa hänellä töissä.

    Mitä asiakkaille näkymättömämpiä työtehtäviä yritystoimintasi sisältää?

    Yritystoiminnassamme näkymättömimmät työtehtävät ovat laskutus ja materiaalien hankinta.

    Millaisia hyviä ja huonoja puolia olet kohdannut yrittäjyydessä?

    Hyviä puolia työssäni on työskentely veljeni kanssa, työyhteisö ja työn monipuolisuus.

    Huonoja puolia työssäni on pitkät työpäivät.

    Oletko kohdannut jotain yllättävää yrittäjätaipaleellasi?

    Yrittäjätaipaleellani ei ole tullut juurikaan yllätyksiä, koska olen seurannut isäni työtä yrittäjänä.

    Millaisia tavoitteita sinulla on itsellesi ja yritystoiminnallesi?

    Tavoitteena on kehittää yrityksen toimintaa eteenpäin ja tehdä siitä kannattavampaa.

    Mitä sanoisit nuorelle, joka harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä?

    Lähde rohkeasti yrittämään! Jos aluksi ajatus tuntuu suurelta, voit kokeilla ensin esimerkiksi kevytyrittämistä.

Suvi Vartiainen, Suvis beauty sky

Kuva: Suvi Vartiainen

  • Kuka olet?

    Olen Suvi Vartiainen, 18-vuotias nuori yrittäjä. Opiskelen Kallion lukiossa ja valmistun sieltä ylioppilaaksi jouluna 2023. Yritystoimintani keskittyy kauneuden eli sen pariin mitä rakastan.

    Kerro yrityksestäsi / yritystoiminnastasi

    Yritykseni Suvis beauty sky tarjoaa geelikynsiä, -lakkauksia ja volyymiripsiä. Olen aina ajatellut, että saan varmemmin parempaa jälkeä, kun teen itse ja yksin. Jos ottaisin toisen työntekijän yritykseeni, täytyisi ensin testata uuden tekijän osaavuus, sillä en voi sallia asiakkailleni huonoa jälkeä. Huonon jäljen jälkeen joutuisin itse korjaamaan kynnet, joten on parempi, että yritykseni tekee heti ensimmäisellä kerralla hyvää jälkeä. Kun asiakkaani ovat tyytyväisiä lopputulokseen, myös minä olen äärimmäisen tyytyväinen ja iloinen. Useimmiten yrityksen hyvästä palvelusta kerrotaan muille, joka tuo minulle lisää asiakkaita.

    Minä toimin oman yritykseni mainoksena, sillä useat ihmiset kysyvät minulta, että missä laitan kynteni ja aina vastaan, että teen itse. Toivotan myös samalla tervetulleeksi kokeilemaan minun tekemiä geelikynsiä, -lakkauksia ja ripsiä. Kynsiä olen itse tehnyt noin 5 vuotta ja ripsiä noin 3 vuotta. Yrityksen perustin kynsiä ja ripsiä varten noin 2,5 vuotta sitten.

    Yritykseni toiminta perustuu siihen, että geelilakkauksista, -kynsistä ja volyymiripsistä on ajan kuluessa tullut arkinen tapa monelle ihmiselle. Niin saa pidettyä kädet ja silmät hyvännäköisinä, joilla saa luotua jo suuren osan kauneudesta. Monilla kynsi- ja ripsiteknikoilla on tämän takia vakaa palkka.

    Miten päädyit yrittäjäksi ja juuri tämänhetkisen alan pariin?

    Rakastin pienenä lakata kynsiä. Ala-asteella jossakin vaiheessa, totesin äidilleni, että hän ei osaa lakata hyvin kynsiäni, joten opettelin itse. Ennen omia rippijuhliani olin kuullut maagisista geelilakkauksista, jotka pysyivät kynsissä jopa 3 viikkoa. En tietenkään voinut uskoa korviani, mutta tiesin heti Keravalla yhden paikan, jossa niitä laitetaan. Marssin pää kolmantena jalkana sisään salonkiin ja pääsin heti kynsienlaittoon. Kynnet saatuani rakastuin niiden sileyteen ja huolellisuuteen. Sitten vuonna 2018 olimme äitini kanssa I love me – messuilla Pasilassa. Näin siellä UV/LED-valo ”uunin” jolla, geelejä kuivatetaan. Sanoin äidille, että haluaisin ehkä sen ja muutaman geelin, joilla voisin tehdä itselle ja ystäville kynsiä. Hankin ”uunin” ja aloitin tekemisen. Asiakaskuntaani kuului tuolloin minun ja äidin hyvät ystävät. Aloin sitten saamaan muualtakin asiakkaita ja osa näistä ”alkuasiakkaista” käy minulla edelleen.

    En ollut missään elämäni vaiheessa suunnitellut kauneusyritystä, enkä perustanut yritystä hetken mielijohteesta. Se vain loksahti elämääni täydellisesti.

    Mitä asiakkaille näkymättömämpiä työtehtäviä yritystoimintasi sisältää?

    Asiakkaille näkymättömämpiä työtehtäviä ovat kirjanpito, sosiaalisen median ylläpito ja materiaalien hankkiminen. Toisaalta nykypäivänä materiaalien hankkiminen on helppoa ja nopeaa netin kautta. Tähän mennessä kynsitarvikekauppa, jossa käyn, on ollut koulumatkan varrella, joten siellä uusiin tuotteisiin tutustuminen on myös ollut helppoa ja uusia tuotteita hankkii ja tutkii aina mielellään. Sitten on aina kiva päästä esittelemään asiakkaille uusia värejä tai koristeita.

    Millaisia hyviä ja huonoja puolia olet kohdannut yrittäjyydessä?

    Yrittäjyyttä on monenlaista, ja se on todella hyvä työ nuorelle, jos hän löytää sen, mitä haluaa antaa asiakkailleen. Yrittäjänä voi ajatella, että on oma pomo ja voi määrittää, mitä haluaa tehdä ja milloin. Haluaako leikata muiden nurmikoita, ulkoiluttaa koiria, tehdä koruja tai vaikka kynsiä. On ihanaa olla itseni pomo, vaikuttaa kaikkeen mitä tekee ja tehdä päätöksiä itse itsensä puolesta. Yrittäjänä oleminen opettaa nuorelle paljon vastuuta, mikä on hyvää harjoitusta myöhempää elämää varten.

    Jos haluaa saada yrittäjyydestä kokonaisvaltaisen kuvan, täytyy mainita yksi aivan pieni miinus, joka on kirjanpito. Ennen kuin ryhdyin yrittäjäksi, kuulin tarinoita siitä, millainen hirviö kirjanpito voi olla. Nyt kun teen sitä itse, huomaan ettei se ole niin suuri hirviö, tai oikeastaan hirviö lainkaan. Täytyy vain muistaa merkitä paperille tai koneelle saadut tulot ja säilyttää kuitit. Kerran vuodessa täytyy sitten laskea kaikki yhteen ja vähentää menot. Yhteenlaskussa helpottaa, jos laskee esimerkiksi kuukausittaiset tulot valmiiksi yhteen.

    Oletko kohdannut jotain yllättävää yrittäjätaipaleellasi?

    Yrittäjätaipaleellani olen törmännyt yhteen yllättävään asiaan, joka on se, että asiakkaiden avulla saa erilaisia suhteita ympärilleen. En puhu pelkästään ystävyyssuhteista, vaan myös hyötysuhteista. Esim. minulla on yksi asiakas, joka työskentelee pankissa, hän suositteli minulle ASP-tiliä, kävin sitten sellaisen perustamassa ja sitten sain lisää vinkkejä ASP-tiliin häneltä kun hän kuuli, että sen perustin. Joku pystyy auttamaan, jossakin kouluhommassa tai jakamaan mielipiteitä äidinkielen kirjotustehtävästä.

    Millaisia tavoitteita sinulla on itsellesi ja yritystoiminnallesi?

    Toivon kehittyväni tekemisessäni lisää ja nauttivan siitä myös tulevaisuudessa. Tavoitteenani on myös itseni toteuttaminen yritykseni avulla.

    Mitä sanoisit nuorelle, joka harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä?

    Valitse itseäsi palavasti kiinnostava ala, jota voit toteuttaa itse ja jolla pystyy ilahduttamaan muita. Tee sitten itsestäsi oma pomo ja määrää itsellesi omat työajat. Aloita kuitenkin pienestä ja suurenna pikkuhiljaa. Hiljaa hyvä tulee. Varmasti onnistut siinä mihin uskot. Muista kysellä paljon alan asiantuntijoilta ja ottaa myös itsenäisesti selvää asioista. Positiivinen asenne auttaa aina uuteen, älä siis lannistu jos asiasi ei onnistu ensimmäisellä kerralla. Ole rohkea ja avomielinen!