Elinkeinopalveluiden uutiskirje 1/2025

Ajankohtaista asiaa keravalaisille yrittäjille.

Elinkeinojohtajan tervehdys

Arvoisat keravalaiset yrittäjät,

Vuoden alusta voimaan tulleen organisaatiouudistuksen myötä Keravan kaupungin organisaatio muodostuu neljästä toimialasta: yhteiset palvelut, kaupunkiympäristö, lasten ja nuorten palvelut sekä elinvoimapalvelut. 

Uuden elinvoimapalvelujen toimialan tehtävänä on edistää kaupungin elinvoimaa ja tarjota kaupunkilaisille monipuolisia palveluita. Toimiala, johon elinkeinopalvelutkin kuuluu, vastaa yritysten, työllisyyden ja kansainvälisyyden palveluista sekä kulttuuri-, kirjasto-, museo- ja liikuntapalveluista ja Keravan opistosta sekä niiden kehittämisestä.

Tammikuun puolivälissä tapasin Kauppakaaren kävelykadun yrittäjiä ja kiinteistönomistajia antoisilla ideointiaamiaisilla. Kävelykadun peruskorjauksen yhteydessä katu uudistuu kokonaisvaltaisesti, ja halusimme kuulla yrittäjien ja kiinteistönomistajien näkemyksiä ja ideoita siitä, miten kävelykadusta saadaan toimiva, elinvoimainen ja houkutteleva niin yrittäjille, asiakkaille kuin asukkaille.

Olen aloittanut vuoden alussa kaupunkikeskustojen kehittämisen kattojärjestö Elävät kaupunkikeskustat ry:n hallituksessa. Yhdistyksen tehtävänä on kehittää Suomen kuntakeskuksia eläviksi, elinvoimaisiksi, viihtyisiksi ja kilpailukykyisiksi sekä välittää tietoa ja kokemuksia eri toimijoiden kesken, joten saan sieltä varmasti arvokasta osaamista ja ideoita myös Keravalla hyödynnettäväksi.

Keravan Yrittäjien aamukahveilla perjantaina 14.2. kello 8 alkaen kaupunginjohtaja Kirsi Rontu kertoo kaupungin ajankohtaisista asioista. Tilaisuudessa kuulet ja voit kysyä myös mm. kesätyösetelistä, jolla kaupunki tukee keravalaisten nuorten työllistämistä. Toivottavasti tapaan mahdollisimmat monet teistä siellä, tulkaa juttelemaan!

Ippa Hertzberg
puh. 040 318 2300, ippa.hertzberg@kerava.fi

Henkilökuvassa Keravan kaupungin elinkeinojohtaja Ippa Hertzberg.

Kaupunki tukee keravalaisten nuorten kesätyöllistämistä

Kesätyöseteli on kaupungin myöntämä tuki, joka maksetaan työnantajalle 16–29-vuotiaan keravalaisen nuoren palkkaamisesta kesätöihin. Setelin voi käyttää Keravalla tai muualla toimiva yritys, yhdistys tai säätiö. Yksi seteli on arvoltaan joko 200 euroa, kun kyseessä on vähintään kahden viikon mittainen työsuhde, tai 400 euroa, kun kyseessä on vähintään neljän viikon mittainen työsuhde.

Tämä tuki kannattaa hyödyntää! Kesätyösetelit myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa. Vuoden 2025 kesätyösetelien hakuaika on 3.2.–6.6. Kesätyöseteli tulee käyttää 1.5.–31.8.2025 välisenä aikana. Tutustu tarkemmin kesätyösetelin ehtoihin ja hakemiseen täällä.

Keravan Yrittäjillä uusi puheenjohtaja ja hallitus

Keravan Yrittäjien puheenjohtaja Annukka Sumkin: Toivotan kaikille keravalaisille yrittäjille oikein hyvää alkanutta vuotta 2025! Olen kiitollinen saadessani mahdollisuuden toimia paikallisen yrittäjäyhteisömme vetäjänä. Keravalla on upeita yrityksiä ja osaavia yrittäjiä! Yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen ja hyvä, monipuolinen yhteistyö paikallisten yrittäjien kanssa on yhdistyksen toiminnan ytimessä. Jatkamme ja vahvistamme edelleen laadukasta yhteistyötä Keravan kaupungin ja paikallisten sidosryhmien kanssa, jotta yrittäjyyden edellytykset vahvistuvat edelleen ja yritysten ääni kuuluu päätöksenteossa.

Uusi hallitus on järjestäytynyt ja kokoontui vaihtokokoukseen 24.–25.1. suunnittelemaan ja rakentamaan toimintasuunnitelman tälle vuodelle. Meillä on hallituksessa upea tiimi osaavia ja innostuneita yrittäjiä, jotka edustavat eri toimialoja ja tuovat monipuolista osaamista yhteisömme käyttöön. Lue lisää hallituksen jäsenistä ja heidän vastuualueistaan täältä. Hallituksen jäsenet:

  • Puheenjohtaja: Annukka Sumkin, Myynti- ja yritysvalmennus ASset Oy
  • Varapuheenjohtajat: Minna Skog, Trukkihuolto Marjeta Oy ja Jari Vähämäki, Vähämäki Invest Oy
  • Sihteeri: Markku Hirn, EM-Kone Oy
  • Jäsenet: Erkki Kauranen, Suomen Alkusammutuskoulutus Oy; Satu Koivunen, Parturi-kampaamo Satukka; Riina Nihti, Trans World Shipping Oy; Anne Rintala, Keravan Isännöinti Oy; Tuula Vorselman, Liikuntakeskus Pompit Oy; Juha Wickman, DataSky Oy.

Kaikki keravalaiset yrittäjät ovat tervetulleita tutustumaan meihin sekä kuulemaan kaupunginjohtaja Kirsi Rontua helmikuun aamukahveille pe 14.2. kello 8.00 Ravintola Lounasosastoon. Lisätietoa täällä.

Keravan Yrittäjät ry:n hallitus 2025. Eturivissä Markku Hirn, Annukka Sumkin, Anne Rintala. Keskirivissä Minna Skog, Riina Nihti, Tuula Vorselman. Takarivissä Erkki Kauranen, Jari Vähämäki, Juha Wickman. Kuvasta puuttuu Satu Koivunen.

Keuke sparraa sinua yrityksesi kehittämisessä

Miltä näyttää tulevaisuus sinun yrityksessäsi? Pitäisikö kasvaa vai tehostaa – onko strategia kirkkaana mielessä? Vai olisiko tarvetta miettiä hetki, miten markkinoin ja miten myyn palveluitani ja mistä hankin asiakkaita? Kuinka seuraan yritykseni taloutta ja kannattavuutta? Miten hinnoittelen? Kenen kanssa voisin verkostoitua ja saada kumppaneita? Ovatko markkinointi, tuotteistaminen ja investointien rahoitus päässäsi suuria kysymysmerkkejä?

Keuken nopeat kehittämisklinikat tarjoavat käytännönläheistä apua yrityksesi ajankohtaisiin haasteisiin maksutta. Tiiviit tapaamiset keskittyvät esimerkiksi myyntiin, markkinointiin, taloudenhallintaan tai henkilöstöasioihin, tarjoten konkreettisia työkaluja, joita voit hyödyntää heti. Lue lisää ja varaa aika: www.keuke.fi. Voit varata ajan myös sähköpostilla keuke@keuke.fi tai soittamalla ajanvaraukseemme: 050 341 3210

ps. Oletko jo tutustunut Keuken blogeihin? Keuken Blogi-palstalla Keuken omat asiantuntijat ja Suomen tunnetut kärkiasiantuntijat kirjoittavat taloudesta, tulevaisuuden näkymistä, tietoturvasta, myynnistä, markkinoinnista, osaamisesta ja monesta muusta liike-elämälle ajankohtaisesta aiheesta. Lue blogit täältä.

Kesäoppisopimus: Helppo tapa löytää motivoitunut kesätyöntekijä ja tukea tulevaisuuden osaajia

Kesäoppisopimus yhdistää kesätyön ja opiskelun, tarjoten työnantajalle mahdollisuuden tukea tulevaisuuden osaajia ja hyötyä joustavasta yhteistyömallista. Opiskelijalle tämä nopeuttaa opintojen etenemistä ja siirtymistä työelämään. Keudan opiskelijan voi palkata kesäksi kesäoppisopimuksella, jossa tutkinnon osia suoritetaan käytännön työtehtävien kautta. Sopimus räätälöidään työnantajan ja opiskelijan tarpeiden mukaan. Kannustamme myös alle 18-vuotiaiden palkkaamiseen kesätöihin. Työnantajalle voidaan tapauskohtaisesti maksaa 100 € / kk koulutuskorvausta. Tarjoamme myös maksutonta tukea työpaikkaohjaajille.

Miten sitten tavoittaa opiskelijat? Käytössämme on digitaalinen ura- ja rekrytointipalvelu Tiitus, johon rekisteröitymällä voitte ilmoittaa avoimista työ- ja harjoittelupaikoista. Vaihtoehtoisesti voitte lähettää tiedot suoraan sähköpostitse osoitteeseen yritysasiakkaat@keuda.fi. Haluamme auttaa teitä hyödyntämään kesäoppisopimuksen tarjoamat mahdollisuudet parhaalla mahdollisella tavalla. Lisätietoja oppisopimuskoulutuksesta täällä. Ota rohkeasti yhteyttä – autamme mielellämme! Keudan yrityspalvelut, suunnittelija Anne Öhman, puh. 040 174 5614, anne.ohman@keuda.fi.

Vuokrataan liiketila/toimitila

Tarvitsetko itse tai tiedätkö jonkun, joka tarvitsee liiketilan Keravalta? Nikkarinkruunu vuokraa osoitteessa Kirvesmiehentie 4 liiketilan, joka on hyvällä sijainnilla ja noin 750 m kävelymatkan päässä juna-asemalta. Liiketila sijaitsee katutasossa samassa huoneistossa toisen vastaavan liiketilan (vuokrattu) kanssa, joihin on yksi yhteinen pääsisäänkäynti, ja siitä kumpaankin liiketilaan on oma lukittava ovi. Sisäänkäynnin yhteydessä on yhteinen 4,3 m² eteistila sekä erillinen tuulikaappi.

Vuokrattavissa oleva liiketila on hyvässä kunnossa; se valmistui remontista tammikuussa 2023. Liiketila B on 23,5 m²:n huone, joka on lisäksi varustettu omalla pienoiskeittiöllä (3,3 m²), WC-tilalla (1,4 m²) ja siivouskomerolla (0,8 m²). Tilaa sopii erinomaisesti esimerkiksi hoito- ja vastaanottotilaksi tai toimistotilaksi. Pohjapiirroksessa liiketila merkitty kirjaimella B.

Vuokra 472,78 € / kk. Lämmitys, vesi, viemäri, wc sekä normaalikäytössä oleva sähkö sisältyvät vuokraan. Katso lisätietoa ja pohjakuva täältä. Soita ja sovi näyttö: 050 318 2347 / Helena Lundmark-Lahti tai 040 318 4471 / Anne Hakkarainen. Nikkarinkruunun asiakaspalvelu: nikkarinkruunu@kerava.fi tai puhelimitse 020 331 311 (ma-pe klo 9.00-12.00).

Kirvesmiehentie 4, Kerava