Sompion koulun kahdeksasluokkalaiset sijoittuivat kansainvälisessä tutkimuksessa

Kansainvälisessä monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun tutkimuksessa Sompion koulun oppilaiden tulokset olivat valtakunnallisessa vertailussa parhaiten menestyneessä neljänneksessä.

Peruskoulun kahdeksasluokkalaisten monilukutaitoa ja ohjelmoinnillista ajattelua arvioiva kansainvälinen ICILS 2023 -tutkimus toteutettiin keväällä 2023 kaikkiaan 158 suomalaiskoulussa. Keravalta tutkimukseen valikoitui Sompion koulu, jonka oppilaiden tulokset olivat valtakunnallisessa vertailussa parhaiten menestyneessä neljänneksessä. Sompion koulun tuloksissa sekä tytöt että pojat ylsivät monilukutaidossa ja ohjelmoinnillisessa ajattelussa parhaaseen neljännekseen.

Suomen kahdeksasluokkalaiset sijoittuvat tutkimuksessa neljänneksi. Valtakunnalliset tulokset osoittavat, että oppilaiden väliset osaamiserot ovat aikaisempaa suurempia ja kouluissa tarvitaan strategia tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiseksi ja opettajien tukemiseksi. Tutkimuksen yhteydessä raportoitiin myös, että merkittävä osa opettajista kokee tarvitsevansa ammatillista lisäkoulutusta teknologian hyödyntämiseksi opetuksessaan eri tarkoituksiin. Erityisesti toivottiin lisäosaamista tukea tarvitsevien oppilaiden teknologian käytöstä.

Vuonna 2023 toteutetussa Kansainvälisessä monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun tutkimuksessa mukana oli yli 30 maata ja Suomen osalta tutkimuksen toteutti Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Marraskuussa julkaistuissa kansainvälisissä vertailutuloksissa ei ole yksittäisten koulujen tietoja, vaan koulutusta tarkastellaan kokonaisuutena.

Keravan kouluissa tuetaan ja edistetään digitaalista osaamista

Keravan kaupungissa on jo useita vuosia toiminut asiantuntijaopettajien verkostorakenne, johon kuuluvat muun muassa kaupunkitasoinen digitiimi sekä digitutorit, jotka työskentelevät jokaisella koululla. Digitutoropettajat kouluttautuvat aktiivisesti ja heidän tehtävänään on toimia tutoroivana opettajana tietoteknologian opetuskäytön digitaalisen osaamisen edistämisessä, jolloin kollegiaalinen perehdytys, työssäoppimisen tuki ja kannustus ovat joka päivä läsnä jokaisessa koulussa.

Vuoden 2025 alusta kaupunki päivittää kaupunkitasoisen Digiosaamisen suunnitelman, jota kaupunkitasoinen digitiimi on valmistellut syksyn 2024 aikana. Suunnitelma perustuu valtakunnallisiin ePerusteiden digitaalisen osaamisen kuvauksiin ja kytkee yhteen osaamistavoitteet ja sisällöt varhaiskasvatuksesta aina lukiokoulutukseen.