​Liikuntapalvelun kurssien maksujen hyvitykset toteutumattomista kokoontumiskerroista

Vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimiala on hallituksen linjauksen mukaisesti sulkenut kaikki kaupungin itse järjestämät liikuntapalvelut koronaepidemian hillitsemiseksi. 

Kaupunginjohtaja Kirsi Ronnun tekemän päätöksen (9.4.2020) mukaisesti poikkeustilanteen vuoksi keskeytettyjen kurssien, joita ei voida toteuttaa lähiopetuksena 18.3.-13.5.2020 välisenä aikana, eikä toteuttaa etäopetuksena tai siirtää myöhempään ajankohtaan (viimeistään 30.6.2020 mennessä), asiakasmaksut palautetaan toteutumattomista kokoontumiskerroista asiakkaan pyynnöstä, mikäli palautettavaa on vähintään 10 euroa.

Tämä ei koske kursseja, joihin on myönnetty Opetushallituksen opintoseteliavustuksia tai henkilöstöavustuksia. 

Jos kurssi on maksettu liikunta- ja kulttuurisetelillä, tai jollain muulla vastaavalla maksutavalla, se hyvitetään asiakkaalle lahjakorttina, jota voidaan käyttää Keravan Opiston tai Liikuntapalveluiden asiakasmaksuihin. Lahjakortti on voimassa 31.12.2020 saakka.

  1. MAKSUN HYVITYKSEN HAKEMINEN


Keravan Opiston ja Liikuntapalvelun asiakas voi halutessaan hakea maksun hyvitystä toteutumattomien kokoontumiskertojen osalta. Palautusta haetaan tällä lomakkeella 

kurssimaksun_hyvityslomake.pdf

Lomake on saatavilla paperisena Sampolan palvelukeskuksen infosta (Kultasepänkatu 7).

Täytetty lomake toimitetaan sähköpostitse keravanopisto@kerava.fi, paperisena Sampolan infoon tai postitse Keravan Opisto, Kultasepänkatu 7, 04250 Kerava.

Maksun hyvitystä voi hakea 7.6.2020 saakka. Päätös hyvityksestä ilmoitetaan sähköpostitse asiakkaalle heti käsittelyajan jälkeen. 

Lisätietoja: liikunta@kerava.fi ja puh. 09 2949 2352 ma–to 12.00–15, pe 9–12.

HYVITYKSIIN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA 

- En ole vielä saanut laskua kurssista. Miten toimin?

Keravan Opiston ja Liikuntapalvelun alkuvuoteen suunniteltu laskutusjärjestelmän vaihto on viivästynyt. Sen vuoksi osa laskuista on vasta matkalla asiakkaille. 

Kun lasku saapuu, se tulee maksaa laskun summan mukaisena maksuajan puitteissa. Maksamaton lasku siirtyy automaattisesti ulkopuolisen laskuttajan kautta perintään. Lasku saapuu viimeistään toukokuussa. Hyvitystä toteutumattomista kokoontumiskerroista voi hakea laskun maksamisen jälkeen.

-  Miksi kurssin laskussa ei ole hyvitetty toteutumattomia kokoontumiskertoja?

Hallinnollisista syistä johtuen kurssimaksu täytyy maksaa ensin täysimääräisenä ja hakea sen jälkeen hyvitys. Osa keskeytyneistä kursseista toteutetaan etäopetuksena ja kokoontumiskerrat vaihtelevat kursseittain. 

- Maksoin kurssimaksun Smartumilla ja saan hyvityksen lahjakorttina. Miten lahjakortti toimitetaan?

Lahjakortti lähetetään postitse lomakkeella ilmoittamaasi osoitteeseen. Lahjakortti on voimassa 31.12.2020 saakka.

Päivitetty 22.04.2020 klo 09:36