Vuorohoito

<< Takaisin

Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee hoitoa iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin, voi saada vuorohoitopaikan Savenvalajan päiväkodista. Iltahoitoa antava Kanniston päiväkoti on avoinna arkisin klo 22 saakka. 

Savenvalajan päiväkoti toimii ympärivuorokautisesti kaikkina viikonpäivinä, paitsi jouluaattona ja juhannuspäivänä. Mikäli lapsesi tarvitsee vuorohoitoa edellä mainittuina päivinä, ole yhteydessä päiväkodin johtajaan. 

Jos lapsen ilta- tai yöaikainen hoidon tarve päättyy, lapsi siirtyy päiväsaikaan tarjottavan varhaiskasvatuksen piiriin.

Lapsen hoitoajat perustuvat vanhempien työvuoroihin

Lapsen päiväkohtaiset hoitoajat vanhempien työ- ja opiskeluaikoineen ilmoitetaan päiväkotiin sähköpostilla savenvalajanpk@kerava.fi edellisen viikon maanantaina 12.00 mennessä. Tällöin perheelle taataan hoito varattuna aikana. Myöhemmin varattuna hoitoa voidaan järjestää vain, jos ryhmässä on vielä tilaa.


Päivitetty 19.07.2018 klo 10:06