Puistoruokailu

Koulujen kesälomien aikana Keravan kaupunki tarjoaa maksuttoman keitto- tai laatikkolounaan kaikille alle 16-vuotiaille keravalaisille lapsille ja nuorille. Lounasta tarjotaan Ahjon koulun pihassa 24. heinäkuuta asti sekä Kalevan ja Savion koulujen pihassa sekä keskustassa kirjaston edessä 31. heinäkuuta asti arkisin klo 12-12.30.


Useimmiten tarjolla on keittoruokia, ja kaksi kertaa viikossa tarjolla on kasvisruokaa. Kaikki ruuat ovat laktoosittomia ja pähkinättömiä, mutta muita erityisruokavalioita ei huomioida. Tutustu päivän ruokalistaan. Ruokalistakierto on kolme viikkoa.   


Puistoruokailuun ei tarvitse ilmoittautua. Mukaan jokainen ruokailija tarvitsee oman lautasen ja lusikan sekä haluamansa juoman. Puistoruokailu sisältää pääruuan ja tukevamman lounaasta saa, jos lounaaseen lisää mukaan vielä kotoa tuodun voileivän.


Puistoruokailun järjestämisessä huomioidaan koronatilanteen mukaiset ohjeistukset hygieniasta. Puistoruokailuun osallistuvien tulee muistaa hyvä käsihygienia, turvavälien noudattaminen ruokajonossa sekä ruokailu pienissä ryhmissä. Ruokailijoita myös ohjataan ja neuvotaan ruuanjakopaikoilla.


Päivitetty 22.07.2020 klo 13:00