Ajankohtaista

5.12.2018 ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALOUNAS

 

Keravan koululaiset saivat äänestää webropol- kyselyn kautta marraskuun alussa itsenäisyyspäivänä kouluissa ja päiväkodeissa tarjottavasta juhlalounaasta. Sähköiseen äänestykseen osallistui yli kolmetuhatta koululaista.

 

Oppilaat saivat valita seuraavista vaihtoehtoehdoista

 

  1. Appelsiinilohi ja perunamuusi, jälkiruokana jäätelö
  2. Broilerin filee ja maustettu riisi, jälkiruokana marjapiirakka
  3. Karjalanpaisti ja perunat, jälkiruokana rahka
  4. Lohikeitto ja ruisleipä, jälkiruokana ohukaiset

Voittajaksi äänestettiin lohikeitto ja ohukaiset, jota äänesti 36 % oppilaista. Toiseksi tullut appelsiinilohi sai 33 % äänistä. Itsenäisyyspäivän juhlalounas tarjoillaan kaikissa Keravan kouluissa ja päiväkodeissa keskiviikkona 5.12.2018.

 kermainen-lohikeitto-503690091.jpg

 ohukaiset_e7MgQ1.jpg

 

 

Koulujen ruokaraadit käynnistelevät jälleen toimintaansa

 

 

Keravan kaupungin Ateriapalvelut on käynnistellyt jälleen ruokaraatien toimintaa kouluissa ja osassa esikouluja. Jokaisessa koulussa toimii oma oppilaista koostuva ruokaraati, joissa pohditaan niin kouluruokaan kuin ruokailutilanteeseenkin liittyviä aiheita. Raadeissa käsiteltyjä aiheita viedään eteenpäin muille koululaisille. Ruokaraatia vetää toimipisteen kasvattaja yhdessä Ateriapalveluiden kanssa. Ruokaraatilaiset voivat pohtia esimerkiksi seuraavia teemoja:

 

  • Ruokasalin viihtyvyyden lisääminen
  • Biojätteen määrän vähentäminen
  • Ruokalistaan liittyvät asiat
  • Ruokasalin melun vähentäminen
  • Ruoan merkitys kestävässä kehityksessä

Syksyllä raatilaiset saavat äänestää esimerkiksi joululounaalla käytettävistä pöytäliinoista. Ahjon koulussa aloitetaan raatilaisten ehdotuksesta myös ns. perunainfo ja ruokasaliin viedään julisteita, joissa kerrotaan vastauksia oppilaiden kysymyksiin perunasta.

Päivitetty 21.11.2018 klo 09:37