Keravan kaupunki järjestää pyynnöstä keppijumppavideoiden katselutilaisuuden

Kuntalaiset voivat lähettää videoiden katseluun liittyvän tietopyynnön kaupungin kirjaamoon.

Keravan kaupungille on tullut muutamia pyyntöjä päästä katsomaan keppijumppavideoita. Olemme aiemmin ilmoittaneet, että keppijumppavideot ovat vain koulujen käytössä emmekä voi antaa niitä katsottavaksi. Kielteistä kantaa kohtaan on esitetty tyytymättömyyttä, minkä seurauksena asiaa on arvioitu uudelleen palvelusopimuksen päätyttyä 1.6.2024.

Julkisuusperiaate on perustuslain ja julkisuuslain kantava lähtökohta, jota Keravan kaupunkikin omalla toiminnallaan edistää. Tämän vuoksi olemme päätyneet ratkaisuun, että kaupunki järjestää pyynnöstä keppijumppavideoiden katselutilaisuuden.

Keppijumppavideoiden katselu järjestetään tietopyynnön perusteella

Keppijumppavideot on nyt siirretty palveluntarjoajan serveriltä kaupungin omaan videokirjastoon. Videoiden antaminen sähköisenä tallenteena tai kopiona ei ole mahdollista, mutta niihin voi tutustua paikan täällä.

Tekijänoikeuksien vuoksi videoiden taltiointi, jakaminen tai käyttö kaupallisiin tarkoituksiin ei ole sallittua.

Olemme olleet yhteydessä tietopyynnön jo esittäneisiin ja tarjonneet heille videoiden katselutilaisuutta. Tietopyynnöt videoiden katselua koskien pyydämme osoittamaan kaupungin kirjaamoon: kirjaamo@kerava.fi.

Kuntalaisilla on myös mahdollisuus päästä seuraamaan sellaista opetustuntia, jonka aikana keppijumppaa tehdään. Jos asukas haluaa mennä seuraamaan opetusta, hänen tulee olla ensin yhteydessä koulun rehtoriin ja sopia asiasta.