Keravan kaupunginhallituksen myöntämät ansiomerkit
Keravan kaupunginhallitus on myöntänyt marraskuun 11. päivänä 2024 yhden kultaisen, yhden hopeisen ja kaksi pronssista ansiomerkkiä.
Ansiomerkkien saajat ovat keravalaisia, jotka ovat ansioituneet kunnallisessa toiminnassa. Ansiomerkit luovutettiin 5.12. Keravan kaupungin Suomen itsenäisyyden juhlavastaanotolla.
Kultainen ansiomerkki kaupunginjohtaja Kirsi Ronnulle
Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu on luotsannut Keravan kaupunkia kahdeksan ja puolen vuoden ajan tyynessä ja myrskyssä. Tuulisimpanakaan päivänä kaupunginjohtaja ei ole menettänyt positiivista, tulevaisuuteen katsovaa asennettaan.
Monissa onnistumisissaan kaupunginjohtaja Rontu on hyödyntänyt laajoja yhteistyöverkostojaan, jotka kattavat niin kuntakentän, Kuntaliiton, valtakunnalliset toimijat, yritysmaailman, erilaiset yhteisöt kuin kansainväliset kumppanit. Kirsi Ronnulla on taito saada ihmiset innostumaan ja kyky houkutella heidät mukaan yhdessä tekemiseen.
Kirsi Ronnulla on suuri sydän, johon mahtuvat kaikkien keravalaisten huolien lisäksi ukrainalaisten hätä. Kaupunginjohtaja on näyttänyt esimerkillään ja luovilla ideoillaan, kuinka suuri voima talkootyöllä ja halulla auttaa on. Pieni kaupunki on pystynyt auttamaan ukrainalaisia kokoaan ja varallisuuttaan suuremmalla panoksella.
Kaupunginjohtaja Ronnun työn kirkkaana ajatuksena on keravalaisten palveleminen ja parhaan mahdollisen kaupungin rakentaminen kaupunkilaisille. Tulevaisuuden luominen voi olla keskustan kehittämistä kiinteistösijoittajien kanssa tai jouluaaton viettoa yhdessä vähävaraisten kanssa. Kaikki ihmiset ovat Kirsille yhtä arvokkaita ja tärkeitä.
Hopeinen ansiomerkki Raija Kallioiselle
Raija Kallioiselle on myönnetty hopeinen ansiomerkki ansiokkaasta työstään suomalaisen nykykansantaiteen esille nostamisessa ja tunnetuksi tekemisessä niin Suomessa kuin kansainvälisissä verkostoissa.
Pronssinen ansiomerkki Jussi Komokalliolle ja Kim Savolaiselle
Keravan kaupungin turvallisuuspäällikkö Jussi Komokalliolle on myönnetty pronssinen ansiomerkki keravalaisten eteen tehdystä arvokkaasta turvallisuustyöstä.
Kim Savolainen on saanut pronssisen ansiomerkin ansiokkaasta urheilu- ja liikuntatoiminnasta. Hän on edistänyt lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja järjestänyt Kerava 100 -juhlavuonna Jokerit vastaan Kerava jalkapallo-ottelun, jonka tuotot ohjattiin vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoimintaan yli lajirajojen.
Keravan kaupunki onnittelee lämpimästi ansioituneita!