Osallisuusohjelman valmistelu jatkuu vammaisille ja maahanmuuttajille suunnatulla osallisuustyöpajojen sarjalla

Keravalle laaditaan parhaillaan osallisuusohjelmaa, jossa määritellään kaupunkitasoiset tavat toteuttaa osallisuutta ja vuorovaikutusta. Osallisuusohjelman luonnokseen saadun palautteen johdosta kaupunki järjestää kaksi osallisuustyöpajaa vammaisten ja maahanmuuttajien osallistumismahdollisuuksien kehittämiseksi.

Osallisuusohjelmassa määriteltyjen toimintatapojen avulla Keravan kaupunki haluaa tulevaisuudessa lisätä osallisuuden vaikuttavuutta ottamalla asukkaiden mielipiteet paremmin huomioon kaupungin suunnitelmissa ja päätöksenteossa. Osallisuusohjelman luonnos oli nähtävillä syksyllä 2023 ja luonnokseen saatu palaute osoitti, että vammaisten ja maahanmuuttajien osallistamistapoja tulisi tutkia lisää.

”Kaupunki haluaa vahvistaa Keravalla asuvien vammaisten ja maahanmuuttajien osallistumismahdollisuuksia palvelujen kehittämiseen ja päätöksentekoon sekä kuulla ajatuksia ja ideoita asioista, jotka nämä käyttäjäryhmät kokevat tärkeiksi”, kertoo osallisuusohjelman valmistelusta vastaava yleissuunnittelupäällikkö Emmi Kolis. ”Saamamme palautteen pohjalta päätimme järjestää kahden työpajan sarjan, jossa työstetään erityisesti vammaisten ja maahanmuuttajien osallisuutta.”

Molemmissa työpajoissa tutustutaan ensin kaupungin palveluihin. Tämän jälkeen keskustellaan yhdessä, mihin asioihin työpajoihin osallistuvat haluavat vaikuttaa, ja osallistujat saavat kertoa, millaisessa kaupungissa heidän olisi hyvä asua. Työpajoissa kerättyjä ideoita ja ajatuksia käytetään osallisuuden ja vuorovaikutuksen kehittämiseen sekä osana kaupungin osallisuus­ohjelman valmistelua.

Keravalaiset vammaisjärjestöjen edustajat, vammaiset ja vammaisten omaiset ovat tervetulleita tiistaina 29.10. klo 17.30–19.30 Sampolan palvelukeskuksen kokoushuone Väinämöisessä järjestettävään osallisuustyöpajaan. Keravalaisille maahanmuuttajille tarkoitettu osallisuustyöpaja järjestetään keskiviikkona 30.10. klo 16.30–18.30 Keravan kirjastolla Satusiipi-huoneessa. Molempiin työpajoihin ilmoittaudutaan etukäteen ja mukaan mahtuu enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Työpajojen jälkeen osallisuusohjelman luonnokseen tehdään vielä muutoksia ennen kuin ohjelma viedään päätöksentekoon. Kaupungin tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto hyväksyy osallisuusohjelman alkuvuodesta 2025.

Lisätietoja työpajoista ja ilmoittautuminen:
Vammaisten osallisuustyöpaja ja ilmoittautuminen
Maahanmuuttajien osallisuustyöpaja ja ilmoittautuminen