Leikkipuisto, jossa hiekkapohja, hiekkalaatikko ja kaksi penkkiä. Koristeena kolme pylvästä, joiden päässä on suuri perhonen. Taustalla näkyy kirsikkapuita.

Osallistu ja vaikuta Päivölänlaakson leikkipuiston uudistukseen – vastaa kyselyyn viimeistään 6.11.2024!

Kyselyllä kaupunki pyytää asukkaiden ideoita ja kommentteja perhospuistona tunnetun puiston perusparannusta varten.

Keravan kaupunki suunnittelee Päivölänlaakson leikkipuiston perusparannusta. Myös perhospuistona tunnettu leikkipuisto sijaitsee Päivölänlaakson koulun ympäristössä Hakkuutien ja Päivöläntien välisellä puistoalueella.

Nykyisen leikkipuiston leikkivälineet ovat tulleet tiensä päähän ja ne tullaan korvaamaan tarvittavilta osin uusilla välineillä. Leikkipuiston nykyinen leikkitorni puretaan ja puistoon on suunniteltu uusi korkea tornitalo, jossa on pieni ja iso liukumäki.

Vastaa kyselyyn Päivölänlaakson leikkipuiston kehittämisestä!

Perusparannuksen suunnittelua varten kaupunki kerää asukkaiden ideoita ja kommentteja puiston kehittämisestä asukaskyselyn avulla. Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa uudistettavan puiston suunnitteluun ja kertoa, mitä muita leikkejä haluaisit leikkiä puistossa. Leikkipuiston perusparannus on suunniteltu alustavasti vuodelle 2025.

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5–10 minuuttia. Kyselyyn voi vastata verkossa: Vastaa kyselyyn (maptionnaire). Jos et pysty vastaamaan sähköiseen kyselyyn, voit täyttää kyselyn paperiversion Keravan asiointipisteellä (Kultasepänkatu 7), Keravan kirjastossa (Paasikivenkatu 12) tai Keravan uimahallissa (Tuusulantie 45). Vastaathan kyselyyn viimeistään keskiviikkona 6.11.2024.

Lisätiedot: maisemasuunnittelija Minja Koivunen, minja.koivunen@kerava.fi, 040 318 2008