Asukkaat kertoivat näkemyksiään Kauppakaaren kehittämisestä

Keravan kaupungin järjestämällä kyläkävelyllä ideoitiin Kauppakaaren peruskorjausta yhdessä kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

Noin 30 Keravan kehittämisestä kiinnostunutta asukasta lähti mukaan kaupungin 23.10.2024 järjestämälle kyläkävelylle, jonka tarkoitus oli kerätä tietoa Kauppakaaren nykytilasta. Osallistujajoukossa oli eri-ikäisiä asukkaita aina taaperosta eläkeläisiin saakka. 

Ryhmä lähti liikkeelle kaupungin asiantuntijoiden johdolla kauppakeskus Karusellin edustalta kohti Sirkusmuistomerkkiä ja Prismaa, minkä jälkeen reitti jatkui Sampolan alikulkutunnelin läpi Sampolan aukiolle. Kävelyn aikana käytiin vilkasta keskustelua Kauppakaaresta ja ideoitiin sen kehittämistä. 

Kyläkävely lähti liikkeelle kauppakeskus Karusellin edustalta.

Keravan omaleimaisuus, viihtyisyys ja esteettömyys herättivät keskustelua 

Kyläkävelyssä Kauppakaarta tarkasteltavia teemoja olivat muun muassa Keravan omaleimaisuus, viihtyisyys ja vehreys, taide ja leikki, valaistus, turvallisuus ja esteettömyys sekä mahdollisuudet oleskelulle. 

Osallistujien mielestä Keravan omaleimaisuutta kuvastavat erityisesti Sirkusmuistomerkki, kirsikkapuut, taide sekä rypälevalaisimet. Puita ja vehreyttä sekä tunnelmallista kausivalaistusta saisi ryhmän mielestä olla Kauppakaarella enemmän, minkä lisäksi katukivetyksen toivottiin olevan tulevaisuudessa yhtenäisempi. 

Esteettömyyden ja turvallisuuden osalta kehitettäviä seikkoja olivat ryhmän mielestä muun muassa maaston epätasaisuus sekä Sampolan alikulkutunnelin materiaali, joka koettiin liian liukkaaksi. 

Keskustelua herätti myös Kauppakaaren muoto. Osa osallistujista piti Kauppakaaren putkimaista muotoa hienona, Keravan omaleimaisuutta ilmentävänä seikkana. Osa oli puolestaan sitä mieltä, että kadulla saisi olla enemmän vaihtelevuutta. 

Tee oma kyläkävelysi ja vastaa kyselyyn 6.11. mennessä! 

Jos et päässyt mukaan kyläkävelylle, voit kävellä reitin myös itse ja kirjata havaintojasi kävelyn aikana kaupungin tekemään kyselyyn, joka on auki 6.11.2024 saakka. Vastaa kyselyyn (maptionnaire). Kävelyreitin näet alla olevasta kartasta. Kartan alla on myös sanallinen kuvaus reitistä.

  • Reitin varrella on kuusi pysähdystä, joilla käsitellään eri teemoja.

    1. Sirkusmuistomerkki, Heikki Häiväoja ja Antero Poppius 1979, Kauppakaari 17. Teemana Keravan omaleimaisuus.
    2. Keravan kaupungintalo, Kauppakaari 11. Teemana viihtyisyys ja vehreys.
    3. Keravan aukio, Aurinko ja tuuli, Heikki Häiväoja 1982, Kauppakaari 6. Teemana taide ja leikki.
    4. Puuvalonaukio. Teemana valaistus.
    5. Sampolan alikulku. Teemana turvallisuus ja esteettömyys.
    6. Sampolan kaari, Ilon Hetket, Antti Maasalo 1994, teemana oleskelupaikat, oleskelutavat ja penkit.

Jos et pysty täyttämään sähköistä lomaketta, voit antaa palautetta myös soittamalla virka-aikana korkeakouluharjoittelija Meeri Aarialle, 040 318 2515.

Lisätietoa Kauppakaaren kehittämisestä antavat yleissuunnittelupäällikkö Emmi Kolis (emmi.kolis@kerava.fi, 040 318 4348) ja projektipäällikkö Johanna Inkiläinen (johanna.inkilainen@kerava.fi, 040 318 2504).