Nuorisovaltuuston vaalit 2024 – hakuaika on käynnissä! 

Keravan nuorisovaltuuston vaalit lähestyvät ja nyt etsitään innokkaita ehdokkaita mukaan toimintaan. Aikaa hakea ehdokkaaksi on 9.–27.9.2024.

Nuorisovaltuuston vaalit pidetään 28.10.–14.11.2024 ja vaalikirjeet on toimitettu postiluukkuihin – nyt jos koskaan on oivallinen tilaisuus hakea mukaan toimintaan. 

Nuorisovaltuuston vaaleihin voi asettua ehdolle kuka tahansa 13–19-vuotias keravalainen. Vaikuttamaan kaivataan nuoria mahdollisimman monista eri lähtökohdista, ja tässäkin toiminnassa erilaisuus on rikkaus. 

Valtuustossa on yhteensä 16 jäsentä, jotka valitaan vaaleilla. Vuosittain järjestettävissä vaaleissa valitaan aina kahdeksan nuorta kaksivuotiskaudelle. Ehdokkaaksi voi hakea 9.–27.9.2024, lähettämällä sähköpostia nuorisovaltuusto@kerava.fi, tai täyttämällä ilmoittautumislomakkeen esimerkiksi koululla tai nuorisotilalla. 

Jos ehdokkaaksi lähteminen ei tunnu omalta jutulta, myös äänioikeutensa käyttäminen on tärkeää! Äänioikeutettuja ovat kaikki 13–19-vuotiaat nuoret, joiden kotipaikka on Kerava.  

Äänestää voi sähköisesti 28.10.–1.11.2024 tai paikan päällä esimerkiksi yläkouluilla, lukiolla tai nuorisotiloilla 4.–14.11.2024. 

Mikä ihmeen nuorisovaltuusto?

Nuorisovaltuusto on poliittisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä, joka toimii omassa kunnassaan nuorten äänitorvena.  

Keravalla nuorisovaltuusto on osa nuorisopalveluiden toimintaa. Nuorisovaltuusto on virallinen, nuoria edustava toimielin, jolla on omat edustajansa lähes kaikissa kaupungin päättävissä elimissä, lisäksi nuorisovaltuustolla on oikeus tehdä kaupunginvaltuuston kokouksessa aloite asiasta, joka on nuorisovaltuuston arvion mukaan lasten ja nuorten kannalta merkittävä. 

Nuorisovaltuustojen tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kunnan päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa. Lisäksi ne edistävät vuoropuhelua nuorten ja päättäjien välillä ja ottavat nuoret aidosti mukaan yhteiseen päätöksentekoprosessiin.  

Nuorisovaltuustot myös järjestävät erilaisia tapahtumia, kampanjoita ja tempauksia. 

Lue lisää Keravan nuorisovaltuustosta verkkosivuiltamme.