
Tule mukaan tekemään Keravan päivää
Keravan päivä järjestetään sunnuntaina 15.6.2025. Keravan syntymäpäivää juhlitaan taas perinteiseen tapaan koko kaupungin yhteisöllisenä tapahtumana, jonka ohjelma rakentuu yhdessä tehden.
Keravan päivä on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kaupungin kesän kohokohdista – tänä vuonna juhlitaan yhdessä 101-vuotiasta Keravaa.
Tuota ohjelmaa tai varaa myyntipaikka – ilmoittautuminen avoinna 31.5. asti
Keravan päivän ytimessä on kaupunkilaisten aktiivinen mukanaolo ja yhteinen tekeminen. Tapahtumaa rakennetaan yhdessä – jokainen osallistuja tuo mukanaan oman panoksensa juhlapäivän tunnelmaan.
Mukaan ovat tervetulleita esimerkiksi taiteilijat, yhdistykset, seurat, ryhmät ja yritykset. Voit esimerkiksi tuottaa oman ohjelmanumeron, järjestää tempauksen tai luoda osallistavaa ohjelmaa.
Keravan päivään voi osallistua myös varaamalla esittely- tai myyntipisteen. Kojupaikat ovat erinomainen mahdollisuus esitellä toimintaa tai tuotteita osana yhteistä juhlapäivää.
Myynti- ja esittelypisteet tulevat Kauppakaarelle ja sen läheisyyteen, ja niiden sijoittelusta vastaa kaupunkikulttuuripalvelut. Osallistuminen on maksutonta, mutta mahdollisesta sähkön käytöstä peritään 50 euron korvaus. Osallistuminen edellyttää ennakkoon ilmoittautumista.
Ilmoittautuminen Keravan päivään on auki 31.5.2025 asti. Paikkavarauksia aletaan käsitellä toukokuun aikana. Ilmoittautuminen kannattaa tehdä mahdollisimman aikaisin, erityisesti jos tarvitset sähköä tai sinulla on muita erityistarpeita.
Lue tarkemmat osallistumisohjeet ja ilmoittaudu mukaan: Siirry Webropol-lomakkelle.