Kulttuuriavustukset vuodelle 2025 haettavissa marraskuussa

Avustuksia myönnetään pääsääntöisesti Keravan alueella toimiville kulttuuri- ja taidealan toimijoille, yhteisöille, ryhmille sekä yksityishenkilöille. Kaikkien vuoden 2025 kulttuuriavustusten hakuaika on 1.–30.11.2024.

Kulttuuripalveluiden avustuksiin ja apurahoihin on tehty hakuajan muutos. Keravan kaupungin kulttuuripalveluiden ensimmäinen vuoden 2025 avustusten ja apurahojen hakuaika on marraskuussa 2024. Avustusten tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä, rikastuttaa paikallista kulttuuritarjontaa ja luoda edellytyksiä taiteelliselle työskentelylle.

Haettavat avustuslajit

Kulttuurin toiminta-avustukset

Toiminta-avustus on tarkoitettu rekisteröidyille yhdistykselle, säätiölle, osuuskunnalle ja osakeyhtiölle, joiden toiminnan voidaan katsoa olevan yleisesti hyödyllistä. Ammattimaiseen ja pitkäjänteiseen ympärivuotisen toiminnan tukemiseen. Toiminta-avustus edellyttää kaupungin tuen lisäksi myös muuta säännöllistä rahoitusta tai oman toiminnan tuottoja.

Kulttuurin kohdeavustukset

Kohdeavustuksia voivat hakea kulttuurin ja taiteen harjoittajat eli ammattitaiteilijat, ammattilaisryhmät, yksityishenkilöt tai niiden muodostamat työryhmät, harrastajat sekä kulttuuriyhdistykset kulttuuri- ja tapahtumasisältöjen toteuttamiseen.

Avustettavia kohteita voivat olla esimerkiksi esityksen, näyttelyn tai tapahtuman toteuttaminen, tilaustyö tai julkaisu- tai ohjaustoiminta. Tuen tavoitteena on yhteisöllisyyden ja paikallisen tapahtumatarjonnan lisääminen. Päämääränä on luoda toiminnallisia edellytyksiä kotiseutu- ja kulttuuritoiminnalle, taiteenharjoittamiselle ja -harrastamiselle sekä laajentaa ja monipuolistaa paikallista kulttuuritarjontaa.

Ammattitaiteilijoiden työskentelyapuraha

Ammattitaitelijoiden työskentelyapuraha voidaan myöntää taiteenharjoittajille työskentelyedellytysten turvaamiseen ja parantamiseen, jatkokoulutukseen sekä taideammattiin liittyvien projektien toteuttamiseen. Työskentelyapurahan suuruus on enintään 3 000 euroa/hakija, vain Keravalla vakinaisesti asuville.

Lisätietoja avustusperiaatteista: Avustukset.

Hakuaika ja hakulomakkeet

  • 1.–30.11.2024: Toiminta-avustus, kohdeavustus ja työskentelyapuraha.
  • Toinen hakuaika kohdeavustuksille: 15.5.2025 mennessä.

Hakemukset tulee jättää sähköisen lomakkeen kautta määräaikaan mennessä.

Toiminta- ja kohdeavustuksia haetaan sähköisen lomakkeen kautta. Avaa hakulomake.

Ammattitaiteilijoiden työskentelyapurahaa haetaan sähköisen lomakkeen kautta. Avaa hakulomake.

Myönnetty avustus selvitetään sähköisen lomakkeen kautta.  Avaa tilityslomake.

Lisätietoja avustuksista sekä hakuohjeet löydät Keravan kaupungin verkkosivuilta: Avustukset.

Jos sinulla on kysyttävää avustuksiin liittyen, voit olla yhteydessä kulttuuripalvelupäällikkö Saara Juvoseen sähköpostitse saara.juvonen@kerava.fi tai puhelimitse numerosta 040 318 2937.