Luontopolut ja retkikohteet
Kerava tarjoaa runsaan ja monipuolisen luontoympäristön kaikille luonnon ystäville ja harrastajille. Haukkavuoren luonnonsuojelualueen lisäksi Keravalla on muutamia paikallisesti arvokkaita luonto- ja retkikohteita.
-
Haukkavuori on maakunnallisesti arvokas luontokohde, joka on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi. Haukkavuorella samoilija saa aavistuksen siitä, minkälaiselta Keravanjoen varressa on näyttänyt joskus ennen. Alueelta löytyvät Keravan arvokkaimmat ja laajimmat lehdot sekä aarniometsämäisiä kuusikoita.
Suojelualueen koko on noin 12 hehtaaria. Alueen korkein kukkula, kallioinen Haukkavuori, kohoaa noin 35 metriä Keravanjoen pintaa ylemmäksi. Luonnonsuojelualueella kulkee merkitty luontopolku, jonka pituus on yhteensä 2,8 kilometriä.
Sijainti
Luonnonsuojelualue sijaitsee Keravanjoen varressa Keravan pohjoisosassa. Haukkavuoren saavuttaa Kaskelantieltä, jonka varrella on paikoitusalue ja opastetaulu. Osoite on Kaskelantie 176. Paikoitusalueelta lähtee peltojen läpi kulkeva polku. Katso tarkemmat tiedot Keravan karttapalvelusta: Siirry karttapalveluun.
Paikallisesti arvokkaat luonto- ja retkikohteet
Haukkavuoren lisäksi kokemisen arvoisia luonto- ja retkikohteita sijaitsee myös kaupungin itä- ja koillisosissa. Kaupungin omistamat metsät ovat kaikkien kaupunkilaisten yhteisiä virkistysalueita, joita saa vapaasti käyttää jokamiehenoikeuksia noudattaen.
-
Ollilanlampi on Keravan suurin lampi, joka nevoineen muodostaa mielenkiintoisen luonto- ja retkeilykohteen. Ollilanlammen lähiympäristö on vilkkaassa käytössä olevaa ulkoilualuetta: lammen ja sen pohjoispuolisen nevan välissä kulkee pitkospuureitti, joka yhtyy ympäristössä kulkeviin metsäpolkuihin. Ollilanlammen ympäri kulkeva luontopolku on esteetön, ja leveiden pitkospuiden ja tasaisen maaston myötä se on mahdollista kiertää pyörätuolilla ja lastenrattaiden kanssa.
Sijainti
Ollilanlampi sijaitsee Keravan itäosassa Ahjon ulkoilualueelle. Ollilanlammen läheltä Keupirtin pihalta löytyy parkkipaikka. Vanhalta Lahdentieltä käännytään Talmantielle ja heti ensimmäisestä risteyksestä pohjoiseen vievälle tielle, joka johtaa Keupirtin pihaan. Keupirtin osoite on Saviniementie 5.
Myös aivan Ollilanlammen vierestä löytyy pieni parkkipaikka, jonne ajetaan jatkamalla Talmantietä hieman pidemmälle, kuin mitä Keupirtille ajettaessa.
Lammelle pääsee myös kävelemällä pururataa pitkin.
-
Kytömaan haavikko on pinta-alaltaan 4,3 hehtaaria. Kohteessa on erityislaatuinen tunnelma, sillä siellä esiintyy hyvin paljon maalahopuuta sekä myös jonkin verran pökkelöitä.
Sijainti
Kytömaan haavikko sijaitsee Keravan pohjoisosassa junaradan ja Kytömaantien välissä. Kytömäen haavikon saavuttaa kääntymällä Koivulantieltä pohjoiseen Kytömaantielle. Tien varren vasemmalla puolella on pieni levennys, johon voi jättää auton.
-
Keravan arvokkaisiin pienvesikohteisiin kuuluva Myllypuron meanderilaakso on leveydeltään noin 50 metriä, noin 5-7 metriä syvä ja pinta-alaltaan hieman yli 2 hehtaaria. Laakson pohjalla mutkittelevan pohjoispäästä kivikkoisen Myllypuron leveys on parin metrin luokkaa, ja matkaa mutkittelevan puron pohjoispäästä eteläpäähän on noin 500 metriä.
Sijainti
Myllypuron meanderilaakso sijaitsee Keravan pohjoisosassa välittömästi Koivulantien eteläpuolella Koivulantien ja moottoritien välissä. Alueen läheisyydessä ei ole autolle sopivia paikkoja, joten laaksossa kannattaa vierailla pyöräillen tai kävelemällä.
-
Salmelan lehto on monipuolinen lehto- ja tulvaniittykohde, jonka pituus on noin 400 metriä ja pinta-ala on noin 2,5 hehtaaria.
Sijainti
Keravan koillisosassa Keravanjoen varressa sijaitseva Salmelan lehtoalue sijoittuu Salmelan tilakeskuksen eteläpuolelle. Alueelle pääsee Kaskelantieltä kävelemällä Keravanjoen varteen. Auton voi jättää autioituneen Seuraintalon pihapiiriin.
Salmelan tilan alue on yksityistä pihapiiriä, jossa ei saa liikkua jokamiehenoikeudella.
-
Keravanjoki kiemurtelee koko kaupungin läpi etelästä pohjoiseen. Joen kokonaispituus on 65 kilometriä ja se on Vantaanjoen suurin sivuhaara. Joki aloittaa matkansa Hyvinkään Ridasjärveltä ja yhtyy Vantaanjokeen Vantaan Tammistossa. Keravan kaupungin alueella Keravanjoki virtaa noin 12 kilometrin matkan verran.
Keravanjoki soveltuu retkeilyyn, melomiseen ja kalastukseen. Joen varrella on myös runsaasti liikunta- ja kulttuurikohteita.
Melominen Keravanjoella
Keravanjoki soveltuu hyvin melomiseen. Keravan Latu vuokraa melontavälineitä jäsentensä käyttöön ja järjestää vuosittain melontakursseja.
Siirry Keravan Ladun kotisivuille.
Keravankoski ja Haukkavuori
Keravankoski on noin 100 metrin pituinen ja korkean veden aikaan melko huomaamaton. Reitti on helpohko meloa, mutta reitin loppuosassa on varottava kiviä. Ohitus: tarvittaessa rantautuminen etelärannalle, josta ohitus on noin 100 metrin verran. Rantautuminen Keravan vankilan alueelle pohjoisrannalle on kielletty. Lähin paikoitusalue löytyy Haukkavuoren luonnonsuojelualueen polkuverkoston päästä Kaskelantieltä.
Keravan kartano ja kivisilta
Keravan kartanon lähellä, Kivisillan kupeessa länsirannalla on hyvä vesillelasku- ja rantautumispaikka. Keravan kartanon eteläpuolella, Kytömaantien ja Kivisillantien risteyksessä on paikoitusalue. Kartanon päärakennuksessa toimii kahvila ja pihapiirissä Jalotus ry. Kartanon pihapiirissä ja pellolla käyskentelee kotieläimiä, kuten lampaita, kanoja ja kaneja. Kartanon pihalla on myös grillipaikka.
Keravan kartanon metsä on lintupuistoaluetta, jossa pääsee tarkkailemaan Suomen monipuolista linnustoa. Alueella on tehty havaintoja 47 eri lintulajista. Kivisillan puistoalueelta löytyvät muun muassa leikki- ja liikuntapaikat, taidetta ja oleskeluun sopivia alueita.
Jaakkolan patoallas
Kun saapuu Jaakkolan patoaltaalle, joessa on saari. Patoaltaan pohjapato on joen läntisessä haarassa, jonka kautta tulee meloa, sillä joen itäisessä haarassa on säännöstelypato. Korkean veden aikaan padon yli voi meloa, mutta matalan veden aikaan kanootti on nostettava sen ylitse. Lähin pysäköintialue Jaakkolassa löytyy Talmantien kupeesta.
Kalastaminen Keravanjoessa
Jaakkolan pohjapadolle istutetaan vuosittain kalastettavaa kirjolohta. Kalastaminen patoaltaalla ja sen läheisissä koskissa on sallittua vain osakaskunnan viehekalastusluvalla. Saaliskiintiö on 2 lohikalaa per vuorokausi. Lupia myydään Kalastuslupien nettikaupassa. Siirry nettikauppaan (kalakortti.com).
Lupahinnat 2024:
- Vuorokausi: 5 euroa
- Viikko: 10 euroa
- Kalastuskausi: 20 euroa
Muilla Keravanjoen alueilla voi kalastaa maksamalla ainoastaan valtion kalastonhoitomaksun. Muualla onkiminen on maksutonta ja sallittua jokamiehenoikeudella virtapaikkoja lukuun ottamatta. Alueen kalastoa hoitaa tällä hetkellä Vanhakylän rauhoitusalueiden osakaskunta.
Keravanjoen suunnittelu
Keravan kaupunki on käynnistänyt Keravanjoen ympäristön virkistysmahdollisuuksia tutkivan kehittämissuunnittelun. Kaupunki kartoitti syksyllä 2023 kaupunkilaisten ajatuksia joen varren kehittämisestä ja aiheen tiimoilta valmistui maisema-arkkitehtuurin diplomityö: Keravanjoen ideasuunnitelma – osallistaminen ja kokemuksellinen tieto maisemasuunnittelussa (aalto.fi)
Kaupungin ylläpitämät nuotiopaikat
Haukkavuorella, Ollilanlammella ja Keinukalliossa on yhteensä kuusi kaupungin ylläpitämää nuotiopaikkaa, joilla voit levähtää syömään eväitä, paistaa makkaraa ja nauttia luonnosta. Kaikilla nuotiopaikoilla on puuvajat, joissa olevat polttopuut ovat ulkoilijoiden käytettävissä. Kaupunki ei voi kuitenkaan taata, että puita on jatkuvasti saatavilla, sillä puiden menekki vaihtelee ja täydentämisessä voi olla viiveitä.
Tulen sytyttäminen nuotiopaikoilla on sallittua, kun voimassa ei ole metsäpalovaroitusta. Muistathan aina myös sammuttaa nuotion ennen nuotiopaikalta lähtöä. Ethän katko oksia tai kaada nuotiopaikkojen läheisyydestä puita tai revi puista tuohta sytykkeiksi. Retkietikettiin kuuluu myös roskien vieminen kotiin tai lähimpään roska-astiaan.
Keravalaisten käytössä on myös Porvoossa sijaitsevan Nikuvikenin nuotiopaikka, jota voi käyttää ilman varausta.
Ota yhteyttä
Ilmoita kaupungille, jos nuotiopaikan polttopuut ovat loppu tai jos huomaat nuotiopaikoilla tai luontokohteissa ja -poluilla puutteita tai korjattavaa.