Ulkoliikuntapaikat

Keravalla on paljon mahdollisuuksia ulkoliikuntaan. Keinukallion urheilupuistossa voit hiihtää, pelata frisbeegolfia, lenkkeillä pururadalla ja kiivetä kuntoportaita. Kalevan urheilupuistossa voit harrastaa muun muassa jalkapalloa ja yleisurheilua. Keravalla sijaitsee myös useita lähiliikuntapaikkoja eri ikäisille kuntalaisille. Laadukkaita ulkokenttiä löytyy esimerkiksi pesäpallon ja tenniksen pelaamiseen.

Urheilupuistot

Keinukallio

Keinukallion urheilupuisto

Käyntiosoite: Keinukalliontie 42
04250 Kerava
  • Keinukallion urheilupuisto sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien päässä, muutama kilometri Keravan keskustasta. Keinukallio on pääosin luonnontilainen, kaunis ja maastoltaan monipuolinen vapaa-ajanviettopaikka. Ulkoilureitti kiertää Keinukalliosta Ahjon ja Ollilanlammen kautta takaisin Keinukallioon.

    Keinukalliosta löytyvät

    • Kuntoportaat Keinukallion kukkulalle, jonka laelta on kauas näkyvät maisemat.
    • Portaissa on 261 askelmaa, ja porrasvälit vaihtuvat useampaan otteeseen nousun aikana.
    • Keinukallion rinteessä polkuja mäennousuharjoitteluun.
    • Kivituhkapintaisia, valaistuja kuntoilureittejä noin 10 km. Talvella reiteille tehdään ladut. Reittejä pitkin pystyy kulkemaan Ahjosta Keinukalloin kautta Sipoon Svartböleen Jokivarrentielle (tie 1521). Talvella yhteys Vantaan laduille Bisajärvelle, Kuusijärvelle ja Hakunilaan.
    • Pururata 640 m. Alkutalvella radalle tehdään ensilumenlatu tykkilumesta.
    • Kolme rantalentopallokenttää.
    • Monipuolinen lasten liikuntapuisto.
    • Ulkokuntoilupaikat Keinukalliontien parkkipaikan vieressä ja Keinukallion laella.
    • Kaikille avoin ja maksuton frisbeegolfrata.
    • Lennokkikenttä.
    • Jousiampujien maastoammuntarata.
    • Talvella pulkkamäki, jossa ei ole kaupungin ylläpitämää huoltoa, valaistusta ja valvontaa.
    • Laajat luonnonnurmikentät.
    • Nuotiopaikka kahviorakennuksen edessä ja Keinukallioon tultaessa ensimmäisen parkkipaikan vieressä.
    • Huoltorakennuksen yleisö-wc avoinna ma–su klo 7–21.

    Keinukallion ylläpidosta vastaa kaupungin liikuntapalvelut: liikunta@kerava.fi.

Kaleva

  • Kalevan urheilupuistosta löytyvät

    • Yleisurheilukenttä, kahdeksan 400 metrin juoksurataa, hyppy- ja heittopaikat ja katsomo
    • Tekonurmipintainen lämmitettävä jalkapallonurmi; pelikentän koko 105 m x 68 m
    • Kaksi jäähallia
    • Reilun kilometrin mittainen kuntorata, jonka varrella on kiinteitä kuntoiluvälineitä ja mahdollisuus omatoimiseen kuntokatsaukseen. Kuntokatsastuskyltti löytyy kuntoradalta läheltä jäähallin parkkipaikkaa.
    • Katukoriskenttä
    • Ikäihmisten liikuntaa tukeva senioripuisto.
  •  Hinta
    Yleisurheilu, jalkapallo, ottelut ja turnaukset13,00€/ h
    Muu tapahtuma125,00€/ 3h
    Lisätunnit 26,00€/ h

Kuntoradat

Keravalla on viisi vaihtelevissa maastoissa kulkevaa lenkkeilyyn ja ulkoiluun tarkoitettua kivituhkapintaista kuntorataa. Ratojen varrelta löytyy kuntoiluvälineitä. Koiria saa ulkoiluttaa kuntoradoilla kytkettynä.

Kuntoradat on valaistu joka päivä 6.00–22.00. Ratoja ei valaista 1.5.–15.8.

Talvisin kuntoradoille tehdään hiihtolatuja. Kävely ja koirien vieminen laduille on kielletty.

Jos huomaat kuntoradoilla korjattavaa, niin ilmoitathan asiasta osoitteeseen liikunta@kerava.fi. Valaistuksen vikailmoitukset voit tehdä osoitteessa katuvaloviat.kerava.fi.

  • Keinukallio ja Ahjo

    Lähtöpaikat: Keinukalliontie tai Ketjutie Ahjossa
    Keinukallion pururata ja tekolumilatu 640 metriä
    Hiihtostadionin lenkki 1 500 metriä
    Reitti Jokivarren tielle 3 800 metriä
    Keinukallion lenkki ja Ahjon lenkki yhdessä 5 600 metriä

    Kaleva

    Metsolantie 3
    1 200 m

    Koivikko

    Koivikontie 31
    740 m

    Pihkaniitty

    4 600 m
    Pihkaniityntie

    Sompio

    Luhtaniituntie
    1 800 m

Ulkokentät

Tekonurmet ja nurmikentät

Kalevan tekonurmi

Käyntiosoite: Kalevan urheilupuisto
Metsolantie 3
04200 Kerava

Kalevan tekonurmi on talvisin lämmitettävä pelikenttä, jonka koko 105m x 68m. Kentällä on erikokoisia liikuteltavia maaleja. Kentän yhteydessä on katsomo. Jäähallin päädyssä on neljä pukuhuonetta ja suihkutilat jalkapalloilijoille. Tekonurmikentällä on valaistus varattuina aikoina.

  • Kesäkausi noin 1.5.–30.9. (vaihtelee vuosittain) ma–su klo 8–22hinta
    Keravalaiset seurat27,00€/ h
    Muut käyttäjät68,00€/ h
    Turnaukset
    Kansainväliset ja Veikkausliigan ottelut
    219,00€/ päivä
    Talvikausi noin 1.10. – 30.4. (vaihtelee vuosittain) ma–su klo 8 –22
    Keravalaiset seurat120,00€/ h
    Muut käyttäjät170,00€/ h
    Turnaukset
    Kansainväliset ja Veikkausliigan ottelut
    465,00€/ päivä

Koivikon pesäpallokenttä

Käyntiosoite: Koivikontie 35
04260 Kerava

Koivikon pesäpallokentän hiekkatekonurmi on rakennettu Suomen Pesäpalloliiton laatuvaatimusten mukaisesti. Kentällä on myös juoksusuora ja korkeushyppypaikka. Talvella kenttä voidaan jäädyttää luistelukentäksi.

Kalevan tekonurmen ja Koivikon pesäpallokentän lisäksi eri puolilla Keravaa sijaitsee useita tekonurmikenttiä, joihin on mahdollista varata vakiovuoroja. Vuorot haetaan Timmi-varauskalenterin kautta. Jos kentällä ei ole varausta, voi siellä liikkua vapaasti. Ohjattuun toimintaan tilat tulee aina varata. Kentillä on hiljaisuus klo 22–07. Kentillä ei saa pyöräillä, eikä niille saa viedä koiria.

Ahjon koulun tekonurmi

Käyntiosoite: Ketjutie 2
04220 Kerava

Ahjon tekonurmelta löytyvät jalkapallokenttä ja suorituspaikkoja yleisurheiluun, muun muassa kuulantyöntöpaikka. Kentän koko on 30m x 60m.

Itä-Kytömaan tekonurmi

Käyntiosoite: Kutinmäentie
04200 Kerava

Kentän koko on 26m x 36 m.

Keravanjoen koulun tekonurmi

Käyntiosoite: Keravanjoen koulu
Ahjontie 2
04200 Kerava

Kulku kentälle myös Jurvalantie 7:n kautta.

Kentän koko on 38m x 66m.

Päivölänlaakson tekonurmi

Käyntiosoite: Hakkuutie 7
04220 Kerava

Kentän koko on 41m x 53m.

Savion koulun tekonurmi

Käyntiosoite: Juurakkokatu 33
04260 Kerava

Kentän koko on 39m x 43m.

  • KenttäHinta / tunti
    Ahjon, Itä-Kytömaan, Keravanjoen, Päivölänlaakson ja Savion tekonurmet13,00€
    Koivikon pesäpallokenttä13,00€
    Tapahtumien järjestäminen ja hinnat sopimuksen mukaan.

Hiekkakentät

Kivituhkapinnoitteiset hiekkakentät sijaitsevat koulujen piha-alueilla ja asuinalueilla eri puolilla Keravaa. Koulujen piha-alueiden kentät ovat koulujen käytössä klo 8–16. Ilta-aikoja voi varata Timmi-tilavarausjärjestelmästä. Kentät ovat maksuttomia keravalaisille liikuntaseuroille. Kun kentillä ei ole varauksia, voivat kuntalaiset käyttää niitä vapaasti. Suurempia tapahtumia varten anomukset tehdään lupapiste.fi-palvelun kautta. Talvisin kenttiä jäädytetään luistinradoiksi sääolosuhteiden salliessa.

  • Jaakkolan koulun hiekkakenttä

    Jaakkolantie 8, 04250 Kerava
    Koko: 40m x 80m

    Kalevan koulun hiekkakenttä

    Kalevankatu 66, 04230 Kerava
    Koko: 40m x 60m

    Kanniston hiekkakenttä

    Kannistonkatu 5, 04260 Kerava
    Koko: 60m x 65m

    Keskuskoulun hiekkakenttä

    Sibeliuksentie 6, 04200 Kerava
    Koko: 48m x 135m

    Killan koulun hiekkakenttä

    Sarvimäentie 35, 04200 Kerava
    Koko: 63m x 103m

    Kurkelan koulun hiekkakenttä

    Käenkatu 10, 04230 Kerava
    Koko: 40m x 60m

    Pihkaniityn hiekkakenttä

    Ylikeravantie 107, 04230 Kerava
    Koko: 28m x 57m

    Pohjolantien hiekkakenttä

    Pohjonlantie, 04230 Kerava
    Koko: 35m x 55m

    Päivölänlaakson hiekkakenttä

    Päivöläntie 16, 04200 Kerava
    Koko: 35m x 35m

    Sompion hiekkakenttä

    Luhtaniityntie, 04200 Kerava
    Koko: 72m x 107m

    Sompion koulun hiekkakenttä

    Aleksis Kiven tie 18, 04200 Kerava
    Koko: 55m x 75m

Tenniskentät

Koivikon tenniskenttä

Käyntiosoite: Koivikontie 35
04260 Kerava

Koivikossa on kolme kesäkauden asfalttialustaista tenniskenttää, jotka ovat käytettävissä maksutta ja ilman varausta.

Lapilan tenniskenttä

Käyntiosoite: Paloasemantie 8
04200 Kerava
Tenniskenttä on Lapilan kartanon yhteydessä.

Lapilassa on käytössä kaksi massakenttää kesäkaudella. Käyttövuorot ovat maksullisia. Käyttövuorot varataan Keravan tennisseuran sivustolta.

Keravalla voit pelata tennistä myös Tenniskeskuksessa.

Lähiliikuntapaikat

Keravalla sijaitsee useita lähiliikuntapaikkoja eri ikäisille kuntalaisille lapsista senioreihin.

  • Parkour-telineet sijaitsevat seuraavien paikkojen läheisyydessä:

    • Päivölänlaakson koulu, Hakkuutie 7
    • Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18
    • Savion koulu, Juurakkokatu 33
    • Savion Salavapuisto, Juurakkokatu 35.

    Street workout -telineet sijaitsevat Savion Salavapuiston läheisyydessä.

  • Keravanjoen koulun skeittipaikka

    Keravanjoen koulun pääsisäänkäynnin vieressä on asfaltille tehty skeittipaikka. Paikka sopii myös rullaluistelijoille ja polkupyörillä temppuileville. Skeittipaikan osoite on Ahjontie 2.

    Kurkelan skeittipaikka

    Kurkelan skeittipaikalla on skeittiramppi ja muutamia elementtejä. Skeittipaikan löydät ASA Extreme Arenan vierestä, osoitteesta Käenpolku 3.

  • Senioreille tarkoitetut kiinteät liikuntavälineet ja -laitteet löytyvät:

    • Kalevan senioripuistosta jäähallin ja uimahallin välistä
    • Savion senioripuistosta Savion Salavapuiston läheisyydestä.
  • Keravan lukion ulkokuntoilu

    • Sijaitsee Keravan lukion läheisyydessä
    • David Sportsin ulkokäyttöön tarkoitettuja kuntoilulaitteita: jalkakyykky, penkkipunnerrus, vaakasoutu, selänojennus, dippi, vatsapenkki, etupunnerrus ja rig-teline

    Lapilan ulkokuntoilu

    • Sijaitsee Lapilan kartanon läheisyydessä
    • David Sportsin ulkokäyttöön tarkoitettuja kuntoilulaitteita: Jalkakyykky, penkkipunnerrus ja vaakasoutu

    Tapulipuiston ulkokuntoilu

    • Sijaitsee Heikkilässä
    • Useita kiinteitä kaikille tarkoitettuja liikuntavälineitä ja -laitteita

    Keinukallion ulkokuntoilu

    • Sijaitsee Keinukallion portaiden ylätasanteella
    • Street workout -teline ja vatsapenkki

    Koivunoksan ulkokuntoilu

    • Sijaitsee Kytömaalla Koivunoksan tekonurmen lähellä
    • Vatsa- ja selkäpenkit, leuanveto sekä nostotukit

Ohjevideot ulkokuntoiluun

Hyödynnä lähiliikuntapaikkoja ja treenaa koko keho tehokkaasti. Yhdistä puistotreeni vaikkapa lenkin yhteyteen. Haastetta treeniin saat tekemällä liikkeitä esimerkiksi 2–3 kierrosta.

Puistotreeni 1 Tapulipuiston kuntoilupisteellä Heikkilässä

Puistotreeni 2 Tapulipuiston kuntoilupisteellä Heikkilässä

Puistotreeni 3 Tapulipuiston kuntoilupisteellä Heikkilässä

Ulkojumppa

Penkkitreeni