Uimahalli
Keravan uimahallissa on allasosasto, liikuntasaleja ohjattuja tunteja varten ja kolme kuntosalia. Uimahallin tiloissa on kuusi pukuhuonetta, tavalliset saunat ja höyrysaunat. Naisten ja miesten ryhmäpukuhuoneet ovat varattavissa omaan käyttöön esimerkiksi syntymäpäiväporukalle tai erityisryhmille. Ryhmäpukuhuoneiden yhteydessä on omat saunat.
Yhteystiedot
Uimahalli
Käyntiosoite: Tuusulantie 4504200 Kerava Lipunmyynti: 040 318 2081 Uimahallin valvomo: 040 318 4842 liikunta@kerava.fi
Uimahallin aukioloajat
Aukioloajat | |
---|---|
Maanantai | klo 6–21 |
Tiistai | klo 11–21 |
Keskiviikko | klo 6–21 |
Torstai | klo 6–21 |
Perjantai | klo 6–21 |
Lauantai | klo 11–19 |
Sunnuntai | klo 11–19 |
Lipunmyynti ja sisäänpääsy päättyvät tunti ennen sulkemista. Uintiaika päättyy 30 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Myös kuntosaliaika päättyy 30 minuuttia ennen sulkemisaikaa.
Kuntosaleille pääsy päättyy puoli tuntia ennen sulkemista.
Tarkista poikkeukset
-
Poikkeusaukioloajat
- Jouluaaton aattona maanantaina 23.12. klo 6.00-16.00
- Jouluaattona tiistaina 24.12. suljettu
- Joulupäivänä keskiviikkona 25.12. suljettu
- Tapaninpäivänä torstaina 26.12. klo 11.00-18.00
- Uudenvuoden aattona tiistaina 31.12. klo 11.00-16.00
- Uudenvuoden päivänä keskiviikkona 1.1.2025 suljettu
- Loppiaisen aattona sunnuntaina 5.1.2025 klo 11.00-18.00
- Loppiaisena maanantaina 6.1.2025 klo 11.00-18.00
Hintatiedot
-
*Alennusryhmät: lapset 7-17 vuotta, eläkeläiset, opiskelijat, erityisryhmät, varusmiehet, työttömät
*Alle 7-vuotiaat veloituksetta aikuisen seurassa
Kertakäynti
Uinti
aikuiset 6,50 euroa
alennusryhmät* 3,20 euroa
Aamu-uinti (ma, ke, to, pe klo 6-8)
4,50 euroa
Perhelippu uinti (1-2 aikuista ja 1-3 lasta)
15 euroa
Kuntosali (sisältää uinnin)
aikuiset 7,50 euroa
alennusryhmät* 4 euroa
Pyyhe- tai uimapukuvuokra
4,00 euroa kappale
Sauna yksityiskäyttöön
40 euroa tunti, 60 euroa kaksi tuntia
Rannekemaksu
8,30 euroa
Rannekemaksu maksetaan sarjarannekkeen ja vuosikortin oston yhteydessä. Rannekemaksua ei palauteta.
Sarjarannekkeet
Sarjarannekkeet ovat voimassa 2 vuotta ostopäivästä.
Uinti 10x*
- aikuiset 58 euroa
- alennusryhmät* 28 euroa
Kymmenen kerran uintirannekkeet käyvät Keravan, Tuusulan ja Järvenpään uimahalleissa.
Aamu-uinti (ma, ke, to, pe klo 6-8) 10x
36 euroa
Uinti ja kuntosali 10x
aikuiset 67,50 euroa
alennusryhmät* 36 euroa
Uinti ja kuntosali 50x
aikuiset 240 euroa
alennusryhmät* 120 euroa
Vuosikortit
Vuosikortit ovat voimassa 1 vuoden ostopäivästä.
Uinti ja kuntosali vuosikortti
aikuiset 600 euroa
alennusryhmät* 300 euroa
Seniorikortti +65v, vuosikortti
80 euroa
- Seniorikortti (uinti ja kuntosali) on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille. Ranneke on henkilökohtainen ja se myönnetään vain keravalaisille. Ostettaessa tarvitaan henkilöllisyystodistus. Ranneke oikeuttaa sisäänpääsyyn arkisin (ma-pe) klo 6–15.
- Uintiaika kestää klo 16.30 asti. Rannekemaksu on 8,30 euroa.
Erityisryhmien vuosikortti
70 euroa
- Erityisryhmien vuosikortin myöntämisperusteista saa tietoa uimahallin lipunmyynnistä sekä liikunnanohjaajilta. Ranneke oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn päivässä. Rannekemaksu on 8,30 euroa.
Alennukset
- Alennukset myönnetään eläkeläis–, varusmies-, siviilipalvelus-, opiskelija- ja erityisryhmäkortilla, työttömyystodistuksella tai viimeisimmällä maksuilmoituksella työttömyydestä.
- Varaudu esittämään henkilöllisyystodistus kassalla pyydettäessä. Kortinhaltijan henkilöllisyys tarkastetaan satunnaisesti käytön yhteydessä.
- Huomioi voimassaoloaika tuotetta ostaessasi. Mahdollisia sulkuaikoja ja käyttämättä jääneitä käyntikertoja ei hyvitetä.
- Ostokuitti tulee säilyttää tuotteen voimassaoloajan.
Omaishoitajien maksuton uinti ja kuntosali
- Keravalaiset omaishoitajat ovat oikeutettuja maksuttomaan uintiin ja kuntosalin käyttöön Keravan uimahallilla.
- Etuus myönnetään näyttämällä uimahallin kassalla korkeintaan kaksi kuukautta vanha omaishoidontuen palkkalaskelma ja henkilöllisyystodistus. Palkkalaskelmassa tulee käydä ilmi “omaishoitaja” ja maksajana “Vantaan ja Keravan hyvinvointialue”.
- Etuuden saajan kotipaikka tulee palkkalaskelman mukaan sijaita Keravalla.
- Etuisuus tulee todentaa jokaisella käyntikerralla.
-
Voit ladata uimahallin sarjarannekkeita ja vuosikortteja kätevästi verkossa. Latausmahdollisuus toimii rannekkeissa, jotka on hankittu Keravan uimahallin lipunmyynnistä. Lataamalla rannekkeesi verkossa, vältät jonottamisen kassalla, ja voit kulkea suoraan uimahallin portille, jossa lataus aktivoituu. Siirry verkkokauppaan.
Verkkolataustuotteet
Keravan uimahallissa
- Aamukuntosali 10x Kerava
- Aamu-uinti 10x Kerava
- Uinti ja kuntosali 10x Kerava
- Uinti ja kuntosali 50x Kerava
- Uinti ja kuntosali, vuosikortti Kerava
Ylikunnalliset verkkolataustuotteet
Kymmenen kerran uintirannekkeet kaikille asiakasryhmille käyvät Keravan, Tuusulan ja Järvenpään uimahalleissa. Ylikunnallisten tuotteiden lataaminen rannekkeeseen onnistuu, mikäli ylikunnallinen tuote ja ranneke on ostettu Keravan uimahallilta aikaisemmin.
Muut tuotteet tulee ostaa uimahallin lipunmyynnistä.
Verkkolataamiseen tarvitset
- Keravan uimahallilta ostetun uintirannekkeen.
- Tietokoneen tai mobiililaitteen, jossa on toimiva verkkoyhteys.
- Verkkopankkitunnukset tai luottokortin, jolla voit maksaa latauksen.
Miten lataus tapahtuu?
- Siirry ensin verkkokauppaan.
- Syötä rannekkeen sarjanumero.
- Valitse tuote ja paina eteenpäin-painiketta.
- Lue verkkokaupan toimitusehdot huolellisesti läpi ja jatka eteenpäin.
- Hyväksy tilaus ja syötä halutessasi sähköpostiosoitteesi, johon saat tilausvahvistuksen ostoksestasi. Hyväksy ja siirry maksamaan.
- Valitse oma pankkiyhteytesi ja siirry maksamaan pankkitunnuksillasi.
- Maksutapahtuman jälkeen muista palata myyjän palveluun.
- Lataamasi tuote siirtyy rannekkeelle automaattisesti uimahallin sisäänpääsyportilla leimaamisen yhteydessä.
Huomioi nämä
- Ostos latautuu rannekkeelle seuraavan uimahallilla tehdyn leimauksen yhteydessä, kuitenkin aikaisintaan 1 tunnin kuluttua ostohetkestä.
- Ensimmäinen lataus uimahallin leimauspisteessä tulee tehdä 30 päivän sisällä.
- Näet rannekkeella jäljellä olevien tuotteiden määrän kulkiessasi portista sisään tai kysymällä uimahallin kassalta.
- Uuden sarjakortin voi ladata, vaikka vanha olisi kesken.
- Sarjarannekkeille ladatut tuotteet ovat voimassa 2 vuotta ostopäivästä.
- Verkkolataukset voi maksaa ainoastaan pankki- tai luottokortilla. Esimerkiksi ePassi tai Smartum-maksu ei käy verkkokaupassa.
- Alennusryhmätuotteita ei voi ostaa verkkokaupassa.
-
Hinnasto yhdistyksille ja yrityksille
Sauna ja ryhmätila yksityiskäyttöön: 40 euroa tunnilta ja 60 euroa kahdelta tunnilta.
Maksuluokka 1: Keravalaisten yhdistysten liikuntatoiminta lapsille ja alle 20-vuotiaille nuorille.
Maksuluokka 2: Keravalaisten yhdistysten ja yhteisöjen liikuntatoiminta.
Maksuluokka 3: Kaupallinen toiminta, yritystoiminta, elinkeinon harjoittaminen ja ulkopaikkakuntalaiset toimijat.
Tilojen käyttäjiltä Volmaria lukuunottamatta vaaditaan uimahallin sisäänpääsymaksu hinnaston mukaisesti.
Maksuluokat 1 2
3 Uinti, ratamaksu 1h 5,20€ 10,50€ 31,50€ 25 metrin uima-allas 1h 21,00€ 42,00€ 126,00€ Opetusallas (1/2) 1h 8,40€ 16,80€ 42,00€ Monitoimiallas 1h 12,50€ 25,00€ 42,00€ Liikuntasali Olavi 1h 10,50€ 21,00€ 42,00€ Liikuntasali Joona 1h 10,50€ 21,00€ 42,00€ Kabinetti Volmari 1h 21,00€ 21,00€ 32,00€ -
- yleisimmät pankki- ja luottokortit
- käteinen
- Smartumin saldokortti
- Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteli
- TYKY-kuntoseteli
- Virikeseteli
- Edenred-maksukortti ja Virikesetelit
- EPassi
- Eazybreak
-
- Erityisryhmien vuosikortti on tarkoitettu keravalaisille.
- Erityisryhmien vuosikortti käy ainoastaan Keravan uimahalliin.
- Kortti myydään Kela-kortin tunnusta vastaan uimahallin kassalta tai lääketieteellisen selvityksen perusteella. Hakiessasi erityisryhmien vuosikorttia lääketieteellisellä selvityksellä sovi aika soittamalla 040 318 2489.
- Kortti oikeuttaa uimiseen ja kuntosalin käyttöön uimahallin aukioloaikoina kerran päivässä. Kortin väärinkäyttö johtaa erityisuimakortin mitätöimiseen.
- Käyttämättä jäänyttä korttia ei lunasteta takaisin eikä aikaa voida hyvittää.
- Lääketieteellinen selvitys tarkoittaa esimerkiksi kopiota sairaalan sairauskertomuksesta tai muuta dokumenttia, johon hakija haluaa vedota ja josta luotettavasti selviää diagnoosi ja sairauden vaikeusaste (esimerkiksi B- ja C-lausunto, epikriisi). Erillisen lääkärinlausunnon hankkiminen pelkästään erityisliikuntakorttia varten ei ole tarkoituksenmukaista, mikäli entisistä asiakirjoista selviää vaadittavat asiat. Mikäli haet korttia selän- tai alaraajojen vamman/sairauteen perustuen, sinulla tulee olla lääketieteellinen selvitys, josta ilmenee haitta-aste tai haittaluokka (eli invaliditeetin prosentin tulee näkyä lausunnossa).
Erityisryhmien vuosikortti myönnetään kassalta, kun Kela-kortissa on seuraava tunnus:
- Astmaatikot, Kela-kortin tunnus 203
- Diabeetikot, Kela-kortin tunnus 103
- Lihastautia sairastavat, Kela-kortin tunnus 108
- MS-potilaat, Kela-kortin tunnus 109 tai 303
- Parkinsonin-tauti, Kela-kortin tunnus 110
- Epileptikot, Kela-kortin tunnus 111
- Psykiatriset sairaudet, Kela-kortin tunnus 112 tai 188
- Reumasairaat ja nivelpsoriaatikot, Kela-kortin tunnus 202 tai 313
- Sepelvaltimotautia sairastavat, Kela-kortin tunnus 206
- Sydämen vajaatoimintaa sairastavat, Kela-kortin tunnus 201
tai sinulla on näkövammaiskortti tai voimassa oleva EU:n vammaiskortti.
Kun sinulla on Kela-kortissa yllä mainittu tunnus, näkövammaiskortti tai EU:n vammaiskortti, saat erityisryhmien vuosikortin uimahallin kassalta maksua vastaan näyttämällä kortin sekä todistamalla henkilöllisyytesi.
Huom! Uimahallin lippukassalla ei kopioida liitteitä eikä käsitellä mitään lääketieteellisiä lausuntoja.
Vuosikortin saamiseksi tarvitaan lääketieteellinen selvitys seuraavissa tapauksissa:
- CP-vammaiset (diagnoosi G80), Kelan hoitotukipäätös tai lääketieteellinen selvitys
- Etenevät keskushermoston sairaudet (diagnoosit G10-G13), lääketieteellinen selvitys
- Pysyvä sairaudesta tai vammasta johtuva liikkumista haittaava 55%:n haitta-aste tai haittaluokka 11
- Kehitysvammaiset kehitysvammahuollon lausunto, Kelan hoitotukipäätös, josta ilmenee tieto kehitysvammasta tai muu lääketieteellinen selvitys
- Lihastautia sairastavat (diagnoosi G70-G73), lääketieteellinen selvitys
- Mielenterveyspotilaat (diagnoosi F32.2, F33.2), lääketieteellinen selvitys
- Polion jälkitilat, lääketieteellinen selvitys
- Syöpäpotilaat (diagnoosi C-00-C96), lääketieteellinen selvitys
- Vammaiset lapset lääketieteellinen selvitys (esimerkiksi ADHD, autistit, epilepsia, sydänlapset, syöpää sairastavat (esimerkiksi F 80.2 ja 80.1, G70-G73, F82))
- AVH-sairaudet (esimerkiksi afasia)
- Uniapneapotilaat, elinsiirtopotilaat lääketieteellinen selvitys (haittaluokka/ lisäsairaudet/ riskitekijät muun muassa sepelvaltimotauti, korkea verenpaine, diabetes, lihavuus, sydämen vajaatoiminta)
- Polvi- ja lonkkaproteesit, lääketieteellinen selvitys, haittaluokka 11 tai haitta aste 55%
- Diabeetikot, lääketieteellinen selvitys lääkehoitoisesta diabeteksesta
- Kuulovammaiset (haittaluokka vähintään 8, vaikea kuulovamma)
- MS (diagnoosi G35)
- Fibromyalgia (M79.0, M79.2)
- Näkövammaiset (haitta-aste 60 %, näkövammaiskortti)
- Parkinsonin tautia sairastavat
Henkilöille, joilla BMI (Body Mass Index) on yli 40, voidaan myöntää kortti joko lääketieteellisen selvityksen perusteella tai liikuntapalveluiden toimesta tehdyn kehonkoostumusmittauksen perusteella. Tarkempia lisätietoja kehonkoostumusmittauksesta saat soittamalla 040 318 4443.
Avustajamerkintä
Henkilökohtaista avustajaa tarvitsevien on mahdollista saada erityisryhmien vuosikorttiin avustajamerkintä, joka oikeuttaa asiakkaan saamaan täysi-ikäisen avustajan maksutta mukaansa. Avustajamerkintä näkyy lippukassanhoitajalle erityiskorttia leimattaessa ja avustajan on kuljettava avustettavan mukana läpi käynnin. Kouluikäisillä ja sitä vanhemmilla avustajan tulee olla samaa sukupuolta kuin kortinhaltija, ellei erillistä ryhmätilaa ole varattu etukäteen. Avustaja saa uimahallin kassalta kertakäyntiin oikeuttavan kulkuoikeuden.
Avustajaan oikeutettuja ovat:
- kehitysvammaiset
- CP-vammaiset
- näkövammaiset
- harkinnanvaraiset.
-
Säilytä ostokuitti
Ostokuitti tulee säilyttää tuotteen koko voimassaoloajan. Kuitti kannattaa esimerkiksi valokuvata talteen kännykällä. Käyttämättömät uinti- tai kuntosalikerrat pystytään siirtämään uudelle rannekkeelle, mikäli kuitti ostosta on tallella.
Voimassaoloaika
Sarjarannekkeet ovat voimassa 2 vuotta ja vuosikortit 1 vuoden ostopäivästä. Rannekkeen voimassaoloaika on tarkistettavissa ostokuitista tai uimahallin kassalta. Mahdollisia sulkuaikoja ja käyttämättä jääneitä käyntikertoja ei hyvitetä. Sairaustodistuksella voidaan hyvittää käyttöaikaa rannekkeelle sairauden ajalta. Lisätietoja sähköpostilla liikunta@kerava.fi.
Kadonnut ranneke
Liikuntapalvelut eivät vastaa kadonneista rannekkeista. Rannekkeen katoaminen ilmoitetaan sähköpostilla liikunta@kerava.fi, liitteeksi kuva ostokuitista. Katoaminen kannattaa ilmoittaa heti, jotta ranneke voidaan sulkea. Tämä estää rannekkeen väärinkäytön. Rannekkeen korvaaminen maksaa 16 euroa ja se sisältää uuden rannekkeen hinnan, sekä tuotteiden siirron vanhasta rannekkeesta.
Vioittunut ranneke
Ranneke kuluu käytössä ajan myötä tai se voi vioittua. Käytössä kuluneita tai vioittuneita rannekkeita ei korvata ilmaiseksi. Uuden rannekkeen hinnalla voimassa olevat tuotteet siirretään vioittuneesta rannekkeesta uuteen. Mikäli rannekkeeseen tulee tekninen vika, ranneke korvataan kassalla ilmaiseksi.
Henkilökohtaiset rannekkeet
Henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetuilla maksuvälineillä ja alennuskorteilla ostetut rannekkeet on tarkoitettu omaan käyttöön. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi kassalla kulkuportin niin vaatiessa.
Uimahallin altaat
Uimahallissa on 800 neliömetriä vesipinta-alaa ja kuusi allasta.
25 metrin uima-allas
- Katso altaan varauskalenteri.
- lämpötila noin 26–28 astetta
- kauttaaltaan kahden metrin syvyys
- kuusi viralliset mitat täyttävää rataa
Monitoimiallas
- Katso altaan varauskalenteri.
- lämpötila noin 30–32 astetta
- Hydrohex-virtuaalivesijumppa
- vedenpinnan korkeutta voidaan säätää 1,45–1,85 metrin välillä
- hierontapisteitä selälle ja jaloille
Hieronta-allas
- lämpötila noin 30–32 astetta
- altaan syvyys 1,2 metriä
- kaksi hierontapistettä niska-hartia-seudulle
- viisi koko vartalon hierontapistettä
Opetusallas
- lämpötila noin 30–32 astetta
- altaan syvyys 0,9 metriä – sopii hyvin lasten ja nuorten uinnin opetteluun
- vesiliukumäki
Tenava-allas
- lämpötila noin 29–31 astetta
- altaan syvyys 0,3 metriä
- sopii perheen pienimmille
- pieni vesiliukumäki
Kylmäallas
- lämpötila noin 5–10 astetta kuormituksesta riippuen. Korkean kuormituksen aikana allasveden käsittelyn kylmälaitteisto riittää pitämään lämpötilan alimmillaan 10 asteessa.
- altaan syvyys 1,1 metriä
- aktivoi pintaverenkiertoa
Kuntosalit ja ohjatut liikuntatunnit
Uimahallin liikuntasalit on nimetty keravalaisten olympiaurheilijoiden Joona Puhakan, Olavi Rinteenpään, Toivo Sariolan, Hanna-Maria Seppälän ja Keijo Tahvanaisen mukaan.
Kuntosalit
Uimahallilla on kaksi laiteharjoittelusalia Toivo ja Hanna-Maria sekä yksi toiminnallinen vapaapainosali Keijo. Keijo-sali on aina vapaana kuntosaliharjoittelua varten. Muissa saleissa järjestetään myös yksityisiä ohjattuja vuoroja, joten salien varaustilanne kannattaa tarkistaa ennen saapumista varauskalenterista.
Katso Toivon varauskalenteri.
Katso Hanna-Marian varauskalenteri.
Kuntosalit ovat avoinna uimahallin aukioloaikojen mukaisesti. Treeniaika päättyy 30 minuuttia ennen uimahallin sulkeutumista.
Salikäynnin hintaan kuuluu uinti ja saatavilla on erilaisia sarjakortteja. Katso kuntosalien hinnasto.
Ohjatut liikuntatunnit
Uimahallilla järjestetään ohjattuja jumppa, vesijumppa – ja kuntosalikursseja kaiken tasoisille liikkujille. Kurssivalikoima ja kurssien hinnat löytyvät opistopalveluiden sivuilta, jota kautta voit myös ilmoittautua kursseille. Siirry tutustumaan valikoimaan opistopalveluiden sivuille.
Ohjatut jumppatunnit järjestetään joko Joona- tai Olavi-saleissa.
Katso Olavi-salin varaustilanne.
Uimahallin muut palvelut
Uimahallilla työskentelee kaksi liikuntaneuvojaa, joilta on mahdollista saada apua ja tukea liikunnan aloittamisessa ja liikunnallisen elämäntavan ylläpitämisessä. Liikuntaneuvonnan toimintamallia kehitetään yhdenmukaiseksi Vantaan hyvinvointimentorointimallin kanssa. Kehittämistyötä tehdään yhdessä Vantaan kaupungin ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa. Hyvinvointimentorointimalli on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hyväksi arvioima toimintamalli.
Uimahallin hyvinvointihuoneesta löytyy Tanita-kehonkoostumusmittari ja muita välineitä hyvinvoinnin seuraamiseen osana liikuntaneuvontaa. Liikuntatilojen lisäksi uimahallissa on kokoustila Volmari.
Uimahallin toimintaohjeet ja turvallisemman tilan periaatteet
-
Uimahallin yleisen viihtyvyyden vuoksi on hyvä tietää, mitä perussääntöjä noudattamalla luomme kaikille hallissa liikkuville ja työskenteleville mahdollisimman mukavan liikuntaelämyksen sekä turvallisen liikkumis- sekä työympäristön.
Hygienia
- Peseydy ilman uima-asua ennen saunaan ja altaaseen menoa. Hiukset tulee kastella ja tai käyttää uimalakkia. Pitkät hiukset tulee sitoa.
- Uima-asu päällä ei saa mennä saunaan
- Ihokarvojen ajelu, hiusten värjäys tai leikkaus, kynsien ja jalkojen hoito tai muut vastaavat toimenpiteet eivät ole sallittuja tiloissamme.
- Kuntosalilaitteet tulee pyyhkiä käytön jälkeen.
Ikärajat eri palveluihin
- Alle 8-vuotias tai uimataidoton pääsee uimaan vain täysi-ikäisen uimataitoisen henkilön kanssa.
- Kouluikäiset lapset menevät oman sukupuolen pukuhuoneisiin.
- Kuntosalille ja ryhmäliikuntaan ikäraja on 15 vuotta. Kuntosalille voi tulla huoltajan tai valmentajan kanssa 13 vuotta täyttänyt. 15 vuotta täyttänyt saa harjoitella kuntosalilla itsenäisesti.
- Huoltaja on aina vastuussa alaikäisestä lapsesta ja nuoresta tiloissamme.
- Kuntosali ei sovellu pienten lasten leikki- tai oleskelutilaksi.
- Kahluuallas on tarkoitettu vain pienille lapsille.
Käytösohjeet
- Päihteiden käyttö ja esiintyminen niiden vaikutusten alaisena uimahallin tiloissa on kielletty.
- Uimahallin henkilökunnalla on oikeus poistaa päihtynyt tai muutoin häiritsevä henkilö.
- Uimahallin tiloissa ei saa valokuvata ilman henkilökunnan lupaa.
- Kaikki uimahallilta lainatut tai vuokratut tavarat tulee palauttaa omalle paikalleen käytön jälkeen.
- Uinti- ja kuntoiluaika on 2,5 tuntia pukeutumisineen.
- Uintiaika päättyy 30 minuuttia ennen sulkemisaikaa ja uimahallista on poistuttava sulkemisaikaan mennessä.
- Mikäli havaitset tiloissamme tai muiden asiakkaidenkäytöksessä epäkohtia tai turvallisuusriskin, pyydämme ilmoittamaan tästä viipymättä uimahallin henkilökunnalle.
- Uimaräpylöiden käyttöön pyydetään uimavalvojalta erityislupa.
Pukeutuminen ja varusteet
- Altaaseen voit mennä vain uima-asussa tai uintiin tarkoitetuissa shortseissa.
- Alusvaatteet tai kuntoiluvaatteet eivät sovellu uima-asuksi.
- Kunto- ja liikuntasaleilla käytetään ainoastaan sisäliikuntaan tarkoitettuja kenkiä ja asianmukaisia sisäliikuntavaatteita.
- Vauvoilla on käytettävä uimavaippoja.
- Jos olet epävarma siitä, mitä pukuhuonetta sinun tulisi käyttää, olethan yhteydessä liikunta@kerava.fi
Oma turvallisuus
- 25 metrin altaaseen ja monitoimialtaaseen vaaditaan 25 metrin uimataito.
- 25 metrin altaaseen ja monitoimialtaaseen ei saa viedä kellukkeita.
- Hyppääminen on sallittu vain ison altaan hyppykorokepäästä.
- Alaikäiset lapset ovat uimahallin tiloissa aina vanhemman vastuulla.
- Uimahalliin saa tulla vain terveenä, ilman infektioita.
- Allas- ja pesutiloissa ei saa juosta.
- Palveluntuottajan vastuu toiminnastaan ja asiakkaalle mahdollisesti aiheutuvista vahingoista määräytyy kulloinkin voimassa olevan vahingonkorvaus- ja kuluttajansuojalain säädösten mukaisesti.
Arvoesineet ja löytötavarat
- Palveluntuottaja ei vastaa kävijän kadonneesta omaisuudesta, eikä ole vastuullinen säilyttämään alle 20 euron arvoisia löytötavaroita.
- Löytötavaroita säilytetään uimahallilla kolme kuukautta.
Tavaroiden säilytys
- Pukukaapit ja säilytyslokerot ovat tarkoitettu vain päiväkäyttöön. Tavaroiden ja vaatteiden jättäminen niihin yli yön on kiellettyä.
Korvausvelvollisuus
- Jos asiakas vaurioittaa tahallisesti uimahallin kalustoa, kiinteistöä tai irtaimistoa, hän on velvollinen korvaamaan vahingon täysimääräisesti.
-
Uimahallin turvallisemman tilan periaatteet on laadittu yhteistyössä uimahallin henkilöstön ja asiakkaiden kanssa. Kaikkien tilojen käyttäjien odotetaan sitoutuvan noudattamaan yhteisiä pelisääntöjä.
Kehorauha
Jokainen meistä on omanlaisensa. Emme tarpeettomasti katsele tai kommentoi elein tai puhein toisten vaatetusta, sukupuolta, ulkonäköä tai kehollista piirrettä toisen ihmisen iästä, sukupuolesta, etnisyydestä tai identiteetistä riippumatta.
Kohtaaminen
Kohtaamme toisemme kunnioittavasti. Huomioimme ja annamme tilaa toisillemme kaikissa uimahallin tiloissa. Kuvaaminen ja videoiminen uimahallin puku-, pesu- ja allastiloissa on kiellettyä ja sallittu vain luvan kanssa.
Puuttuminen
Emme salli syrjintää emmekä rasismia sanoin emmekä teoin. Tarvittaessa puutu ja ilmoita henkilökunnalle, mikäli todistat syrjintää, häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä. Henkilökunnalla on oikeus varoittaa asiakasta tai poistaa toisten ihmisten uimahallikokemusta häiritsevät henkilöt tilasta.
Hyvä kokemus kaikille
Annamme kaikille mahdollisuuden hyvään uimahallikokemukseen. Tietämättömyys ja erehtyminen ovat inhimillisiä. Annamme toisillemme mahdollisuuden oppia