Museot
Taide- ja museokeskus Sinkka
Taide- ja museokeskus Sinkan vaihtuvissa näyttelyissä esitellään ajankohtaista taidetta, kiinnostavia kulttuuri-ilmiöitä sekä paikallista teollista muotoiluperinnettä ja menneisyyttä.
Näyttelyiden lisäksi Sinkka tarjoilee monipuolisia kulttuuritapahtumia, opastettuja kierroksia, luentoja, konsertteja ja oheisohjelmaa lapsiperheille.
Sananmukaisesti Sinkka tarkoittaa vahvaa puuliitosta, joka on kuvattu Keravan vaakunassa. Vahvan puuliitoksen tavoin Taide- ja museokeskus Sinkka limittää taide- ja kulttuurihistorialliset museopalvelut, tuo ne saman katon alle ja tarjoilee monipuolisia, yllättäviä ja raikkaita sisältöjä.
Sinkassa voi myös nauttia pienen kahvion ja museokaupan tarjonnasta. Museokauppaan ja kahvioon on vapaa sisäänpääsy.
Heikkilän kotiseutumuseo
Heikkilän kotiseutumuseo sijaitsee Keravan keskustan läheisyydessä. Museon päärakennuksen interiöörinäyttely kertoo varakkaan talonpoikaistalon elämästä Keravalla 1800-luvun puolivälistä 1930-luvun alkuvuosiin saakka.
Vehreällä noin hehtaarin suuruisella tontilla sijaitsee entisen Heikkilän maakirjatalon 1700-luvun lopulta peräisin oleva museoitu päärakennus sekä puolentoista kymmentä muuta maatilan pihapiirin rakennusta. Kotiseutumuseon päärakennus, muonamiehen mökki, renkitupa ja luhtiaitta ovat alkuperäisiä rakennuksia, muut museoalueen rakennukset on siirretty paikalle myöhemmin.
Heikkilän kotiseutumuseo on avoinna kesäisin. Sen pihapiiri on avoinna ympäri vuoden omatoimiselle tutkimusretkelle.
Keravan, Järvenpään ja Tuusulan museoiden yhteistyö Virtuaalimuseo Muste
Rakennamme jännittävää museomaailmaa täynnä virtuaalitodellisuuselämyksiä, pelejä ja digitaalisia museovierailuja, esityksiä, tapahtumia ja opastuksia sekä monenlaista toimintaa yhdessä yleisön kanssa. Rakennustyö uusilla digitaalisilla tekniikoilla käy kiivaana.
Virtuaalimuseo Musteen sivuilla kerrotaan, kuinka museo etenee ja sivustolla julkaistaan uusimmat elämykset ja tapahtumat. Museo avautuu keväällä 2025, mutta hyppää matkaan jo nyt!