Kirjaston maksuihin muutoksia vuoden 2025 alusta

Keravan kaupunginkirjaston ja muiden Kirkes-kirjastojen asiakasmaksuihin tulee maltillisia korotuksia 1.1.2025.

Lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemiskulttuuria halutaan tukea entistä vahvemmin, joten lasten osalta maksuja lievennetään.

Keravan kirjastossa muutoksia tulee vuoden alussa myös tilavuokriin.

Kirjaston maksut ovat pysyneet nykyisellä tasolla usean vuoden ajan, vaikka kustannukset ovat samanaikaisesti kasvaneet. Korotuksia arvioitaessa on huomioitu myös muiden yleisten kirjastojen hintataso.

Muutokset asiakasmaksuihin 1.1.2025 alkaen

Myöhästymismuistutukset. Myöhässä olevan aineiston muistutusviestistä perittävä maksu nousee 1 eurosta 2 euroon.

Myöhästymismaksun yläraja. Myöhästymismaksun yläraja yhden lainan osalta nousee 4 eurosta 5 euroon. Lasten- ja nuortenaineistosta ei peritä myöhästymismaksua, ainoastaan mahdollinen muistutusmaksu.

Noutamattoman varauksen maksu. Aineiston varaaminen Kirkes-kirjastoissa on edelleen maksutonta, mutta noutamatta jätetyn varauksen maksua korotetaan 1,5 eurosta 2 euroon. Alle 15-vuotiailta ei 1.1.2025 alkaen peritä noutamattoman varauksen maksua.

Kirjastokortin uusiminen. Kirjastokortin uusiminen on jatkossa maksutonta alle 15-vuotiaille. Yli 15-vuotiaiden kortin uusiminen säilyy 3 euron hintaisena.

Kaukopalvelu. Keravan kirjaston kaukopalvelumaksu nousee 6 euroon. Kaukopalvelun kautta voi tilata aineistoa, jota Kirkes-kirjastoista ei löydy.

3D-tulosteet ja vinyylitarrat. 3D-tulosteiden ja vinyylitarratulosteiden hinta on jatkossa 2 euroa per kappale. Paperitulosteiden ja -kopioiden hinnat säilyvät ennallaan.

Kirjaston käyttö on edelleen kaikille maksutonta, ja maksuja peritään vain materiaali- tai postituskulujen kattamiseksi tai sanktioina laina- tai noutoaikojen noudattamatta jättämisestä.

Kirjaston asiakasmaksut löytyvät listattuna kirjaston verkkosivuilta.

Tilavuokriin korotuksia

Arvonlisäverokannan ja yleisen kustannustason nousun takia kirjaston tilavuokriin tulee korotuksia vuoden 2025 alusta.

Yleisötilaisuuksiin, kokouksiin ja koulutuksiin vuokrattavien Pentinkulma-salin, Satusiiven ja Kerava-parven tilojen uudet hinnat löytyvät kirjaston verkkosivuilta. Siirry kirjaston sivuille.

Näyttelytila Ikkunagallerian hinta on 1.1.2025 alkaen 70 euroa kuukaudessa. Muut näyttelytilat ovat edelleen maksutta varattavissa.

1–3 kuukaudeksi kerrallaan vuokrattava tutkijanhuone maksaa jatkossa 100 euroa kuussa.

Muut maksutta varattavat pienryhmätilat säilyvät edelleen maksuttomina.


Lisätietoja: kirjastopalvelujohtaja Maria Bang, maria.bang@kerava.fi, 040 318 2095