Sampolan palvelukeskus

Sampola 2014.JPG

Sampolan palvelukeskuksessa keravalaisilla on mahdollista hoitaa yhdessä toimipaikassa useita kaupungin eri palveluita koskevia asioita kerralla, helposti ja esteettömästi.

Sampolasta löytyvät kaupungin palvelut:

  • Asiointipiste
  • Hammashoito
  • Sosiaalitoimi
  • Neuvolat
  • Keravan Opisto
  • Rakennusvalvonta
Palvelukeskuksen alakerrassa sijaitsevat vuokrattavat järjestötilat sekä nuorten tila Tunneli.

 
Asiointipisteessä voit kaupungin palvelujen lisäksi hankkia ja ladata HSL:n matkakortin sekä hoitaa poliisin lupapalveluiden, maistraatin sekä TE-palvelujen asioinnin.

Lisäksi Sampolassa työskentelevät sosiaali- ja terveystoimen hallinto sekä kaupunkikehityspalvelut. Sampolan palvelukeskuksessa on myös monia kaupunkitekniikan ja keskushallinnon toimintoja sekä päätearkistotilat.

Tutustu Sampolaan sekä siellä oleviin palveluihin Sampolan palvelukeskuksen esitteen avulla.


Pysäköinti Sampolassa

Sampolan edessä olevat pysäköintipaikat ovat aikarajoitettuja ja ne on tarkoitettu ensisijaisesti saattamista varten. Polkupyöräpaikkoja on Sampolan pihalla sekä Sampolan tunnelin itäpäädyssä.

Kultasepänkatu 5:den pysäköintihallin sisääntulokerroksessa on varattu aikarajoitettuja asiakaspysäköintipaikkoja, joissa voi pysäköidä korkeintaan 3h ajan. Paikoissa on tunnus "Kaupungin asiakaspaikka", ja niissä pysäköintiajan alkaminen osoitetaan pysäköintikiekon avulla.

Kadunvarsipaikkoja on Sahankadulla, Lintulammenkadulla, Santaniitynkadulla sekä Lapilantiellä. Lapilantien varrella on myös yleinen pysäköintitontti, jolle on ajoyhteys Hakalantien kautta.

Tutustu Sampolan palvelukeskuksen pysäköintikarttaan.

Päivitetty 29.04.2020 klo 09:06