Kasvillisuus ja luminen peite kaunistaa, mutta voi myös hankaloittaa katujen ylläpitoa
Lumen peittämät oksat tukkivat usein katualueen ja estävät kunnossapitokoneilla liikkumisen.
Katualueelle kasvava puusto saattaa hankaloittaa katujen ylläpitoa etenkin talviaikaan. Kun tykkylumi kerääntyy kaunistamaan oksistoa, taipuvat oksat usein katualueen puolelle. Koneet, joilla katuja ylläpidetään ja puhdistetaan lumesta, tarvitsevat oman tilansa, jotta kone- ja kasvillisuusvaurioilta vältytään kadunhoidon yhteydessä. Katujen talvikunnossapidon kannalta on siis tärkeää, että lumen painamat oksat eivät tuki hoidettavaa väylää.
Kaupunki huolehtii kaupungin katualueella kasvavasta puustosta sekä kasvillisuudesta raivaamalla ja karsimalla oksistoa. Kiinteistöjen pihoilla ja muilla yksityisillä alueilla sijaitseva kasvillisuus ja siitä aiheutuva mahdollinen haitta on kiinteistön omistajan vastuulla. Muistathan huolehtia pihaltasi kurkottavien oksien karsimisesta niin, että oksista ei aiheudu haittaa kunnossapidolle tai muulle katujen ja yleisten alueiden käytölle.
Kaupunki tarkkailee katualueelle ulottuvaa kasvillisuutta
Kaupungin katujen kunnossapitoyksikkö kiertää alkuvuodesta tehostetusti tarkkailemassa pihoilta katualueelle ulottuvaa puustoa ja tiedottaa asukkaita kirjeitse, jos kiinteistöllä on katujen ja yleisten alueiden hoitoa haittaavaa kasvillisuutta. Jos postilaatikkoosi on jätetty huomautus tontiltasi kasvavasta näkemäesteen muodostavasta tai ohikulkevaa liikennettä haittaavasta kasvillisuudesta, huolehdithan kasvillisuuden aiheuttaman haitan poistamisesta mahdollisimman nopeasti.