Keravalaisilla on vuonna 2024 aihetta juhlaan! Sadassa vuodessa Kerava on kasvanut 3000 asukkaan kauppalasta elinvoimaiseksi ja kehittyväksi yli 38 000 asukkaan kaupungiksi. Tänne muutetaan ja täällä viihdytään sukupolvesta toiseen.
Kaupungin tavoitteena on, että toimitilat ovat toimivia, turvallisia ja taloudellisia. Lisäksi kiinteistöjen käytön tulee olla tarkoituksenmukaista ja niiden arvon säilyttävää.