Omakanta

Kenelle?

​Jokaiselle täysi-ikäiselle kansalaiselle. Myös alaikäiset pääsevät palveluun, mikäli heillä on tarvittavat tunnistamisvälineet kirjautumista varten.

​Mikä?

Omakanta on Kelan Kansallisen terveysarkiston tuottama palvelukokonaisuus.             

Palvelun kautta voi  katsoa henkilökohtaisia terveystietoja, kun henkilölle on kirjoitettu sähköinen resepti tai hänen tietojaan on tallennettu Potilastiedon arkistoon. Kerava on liittynyt potilastiedon arkiston käyttäjäksi marraskuussa 2014. Liittymisen jälkeen tallennetut potilastiedot ovat nähtävissä palvelun kautta. 

Omakannan kautta voi pyytää oman ja alle 10 vuotiaan huollettavan lapsen reseptin uusintaa. Mikäli lapsi on täyttänyt 10 vuotta, voit pyytää reseptin uusintaa apteekin kautta.  Lapsen puolesta asiointi palvelun avaamisen ohjeet löydät kohdata eTerveys - puolesta asiointi. Omakannan kautta voi myös tallentaa tahdonilmauksen (hoitotahto ja elinluovutustahto).

​Miten?

​Omakanta on henkilökohtainen palvelu, johon kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sähköisellä henkilökortilla (HST-kortti). Tunnistautua voi myös Väestörekisterikeskuksen myöntämällä organisaatiokortilla tai sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikortilla. Tunnisteilla varmennetaan kirjautujan henkilöllisyys, ja niiden käyttö vastaa allekirjoitustasi. 

Tiedote Kela 7.5.2018

Koodistovirheen korjaus

Koodistovirhe, joka koski Vantaan, Tuusulan ja Keravan terveydenhuollossa kirjattuja ICPC-2 -diagnoosi-koodeja, on korjattu. Yhden käytössä olevan potilastietojärjestelmän koodienkäsittelyssä oli virhe ja tiedot tallentuivat virheellisesti myös Potilastiedon arkistoon. 

Virhe koski ICPC-2 -diagnoosin koodia, joka näkyi virheellisesti ICD-10 koodina, kun diagnoositietoja selattiin tai haettiin Kanta-arkistosta rakenteissa muodossa, näyttömuodossa tiedot olivat oikein koko ajan.

Virhe ja virheelliset tiedot on korjattu ja uusia virheellisiä tietoja ei enää muodostu eikä siirry Potilastiedon arkistoon.

Omakannassa koodistovirheen korjaus näkyy siten, että Terveystiedoissa käyntien listauksessa näkyvä ajankohta (pvm), viimeksi muokattu ko. käynnin tietoja, muuttuu koodistovirheajon mukaiseksi. Tietojen tekniset korjaukset aiheuttavat myös muokkausmerkinnän. Voi näyttää siltä kuin tietoja olisi muokattu terveyspalveluissa vaikka siitä ei ole kysymys.

Päivitetty 07.05.2018 klo 10:50