Uutiset

Keravan kaupunki suosittelee kasvomaskien käyttöä koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi

29.09.2020 klo 16:25

​Keravan kaupunki suosittelee kasvomaskien käyttöä THL:n antaman suosituksen mukaisissa tilanteissa. Suosituksen tavoitteena on suojata kanssaihmisiä mahdolliselta altistumiselta koronatartuntatilanteessa. Kasvomaskien teho koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemisessä perustuu siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti.

 

THL:n suosituksen mukaisesti kasvomaskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:

  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa.
  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.

     

Esimerkkejä julkisista sisätiloista ja yleisötilaisuuksista, joissa THL suosittelee kasvomaskin käyttöä.

  • Kaupat ja ostoskeskukset
  • Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat
  • Postit, pankit, kirjastot ja muut vastaavat sisätilat
  • Liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävät tilat (vähintään yleiset tilat ja pukeutumistilat)
  • Uimahallit, maauimalat kylpylät ja saunat (yleiset tilat ja pukeutumistilat)
  • Kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat
  • Konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat
  • Teatterit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat
  • Elokuvateatterit ja muut elokuvien ja muiden vastaavien audiovisuaalisten teosten esittämiseen käytettävät tilat
  • Museot ja galleriat
  • Huvi- ja teemapuistot sekä nähtävyydet jos sisätiloja
  • Festivaalit ja markkinat jos sisätiloja
  • Kongressi- ja messukeskukset sekä kongressien, messujen ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämiseen käytettävät tilat

     

Keravan kaupungin erityinen suositus kasvomaskien käytöstä 2. asteen oppilaitoksissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa asioidessa

 

Keravan lukiossa ja aikuislukiossa suositellaan kasvomaskien käyttöä koko koulupäivän ajan.

 

Keravan kaupunki on tarkentanut ohjeistustaan koskien asiointia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Aiemmasta suosituksesta poiketen kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon vastaanotoille tulevien yli 15-vuotiaiden potilaiden, omaisten ja saattajien suositellaan käyttävän kasvomaskia. Suositus koskee myös vanhempia, jotka asioivat alle 15-vuotiaiden kanssa neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Kasvomaskia tulee käyttää lisäksi hoivakodeissa ja terveyskeskuksen osastoilla vieraillessa.

Kasvomaskien kustannukset ja jakelu vähävaraisille

Lähtökohtaisesti jokainen kaupunkilainen on itse vastuussa omasta maskin käytöstään, maskien hankkimisesta ja tästä aiheutuvista kustannuksista. Keravan kaupunki tarjoaa kuitenkin kasvomaskeja sellaisille henkilöille, jotka eivät vähävaraisuutensa vuoksi pysty hankkimaan maskeja.

 

Jakelupisteet:

  • Keravan kaupungin sosiaalityö (Kultasepänkatu 7, 3. kerros), asiakastapaamisen yhteydessä.
  • Polku, SPR (Kuparisepänkatu 3), päivittäin klo 9-13.
  • Helluntaiseurakunnan ruokajakelupiste (Kuparisepänkatu 6), ruokajakelun yhteydessä maanantaisin ja torstaisin klo 12.30-13.30.
  • Evankelisluterilainen seurakunta (Papintie 2-6), soittamalla tiistaisin ja torstaisin klo 9-10 diakoniatyöntekijöille, p. 0400 378138.
  • Cityseurakunta (Asemanaukio 7), perjantaisin klo 9-11.
  • Lukioiden opintotoimistot.

 

Päivitetty 29.09.2020 klo 16:28