Aurinkomäki

Keravan päivä 2013.JPG 

Keravan keskustan vihreä ja viihtyisä keidas, Aurinkomäki, houkuttelee kävijöitä ympäri vuoden. Aurinkomäellä voi nauttia omatoimisesti vaikkapa piknikistä tai vain kauniista kukkaistutuksista. Aurinkomäellä on myös katettu esiintymislava, joka toimii erilaisten kaupunkitapahtumien areenana. Aurinkomäki sijaitsee aivan kaupungin keskustassa Kauppakaaren varrella. Puiston pääsisäänkäynti on Keravan aukiolla Kauppakaaren ja Paasikivenkadun risteyksen tuntumassa.

 

Keravan oma walk of fame

Keravan Aurinkomäen puiston raittia koristavat tähdenmuotoiset nimilaatat. Kyse on Keravan "walk of famesta", Keravan omista tähdistä ja tähtihenkilöistä.

Keravan tähti on tunnustus, jonka voi saada kulttuurin tai liikunnan alalla vaikuttava henkilö tai ryhmä, joka on tuonut Keravaa esille mediassa myönteisellä tavalla maanlaajuisesti.

Tähdet alkoivat loistaa Aurinkomäellä ensimmäisen kerran vuonna 2004. Keravan silloinen kehitysjohtaja ja myöhemmin kaupunginjohtajana toiminut  Petri Härkönen ideoi tähtitantereen, joka koostuu vaaleanharmaista graniittisista kivilaatoista, joiden keskustaa koristavat teräksestä valmistetut soikeat laatat nimikaiverruksineen. Vuosien saatossa tähtien tuike on kasvanut tasaisesti. Tähtihenkilöitä ovat olleet valitsemassa vaihtuvasti eri henkilöt.

 

2016

Vuonna 2016 Keravan tähden sai professori Jaakko Hintikka (1929-2015), joka kuuluu suomalaisten filosofien kansainväliseen tähtikaartiin. Vuonna 2006 Library of Living Philosophers -kirjasarjassa julkaistiin Hintikalle omistettu teos, joka on Nobelin palkintoon verrattavissa oleva tunnustus.

 

2015

Vuoden 2015 Keravan tähden sai este- ja kestävyysjuoksija Olavi Rinteenpää. Rinteenpää oli 1950-luvun alkupuolella yksi maailman parhaita 3 000 metrin estejuoksijoita.

 

2014

Vuonna 2014 oman tähden sai taitoluistelija Valtter Virtanen. Virtanen on vuoden 2013 taitoluistelun miesten Suomen mestari, ja hän on edustanut Suomea lajissaan jo vuosia kansainvälisellä tasolla.

 

2013

Vuonna 2013 tähden sai kapellimestari Sasha Mäkilä. Mäkilä on yksi Suomen kansainvälisimmistä nuorista kapellimestareista.

 

2012 

Vuoden 2012 Keravan tähden sai pitkän uran Tivoli Sariolan johtajana tehnyt Tapio Sariola.


2011

Vuonna 2011 Keravan tähden sai keravalainen Idols-voittaja Martti Saarinen.


2010

Vuonna 2010 tähden sai professori ja lintutieteilijä Einari Merikallio, jota voidaan pitää lintujen runsauslaskennan uranuurtajana maailmassa. Toinen tähti meni Yleisradion ajanvieteohjelmien pitkäaikaiselle toimittajalle ja esimiehelle Antero Alpolalle, jonka vastuualueena olivat viihdeohjelmat.

2009

Tähtiä jaettiin myös vuonna 2009 kaksi kappaletta. Toisen tähden sai monipuolinen säveltäjä ja kirjailija Eero Hämeenniemi ja toisen tähden monissa eri rooleissa uraa tehnyt näyttelijä Ilkka Heiskanen.

2008

Vuonna 2008 Keravan tähteä ei myönnetty Aurinkomäen remontin vuoksi.

2007

Vuoden 2007 tähdet menivät elämäntyönsä taiteen parissa tehneelle Keravan taidemuseon entiselle johtajalle Aune Laaksoselle, pöytätenniksen ja pesäpallon saralla kunnostautuneelle Jarmo Jokiselle sekä Tuntemattomalle keravalaiselle, joka edustaa kaikkia niitä keravalaisia, jotka ovat kehittäneet kaupunkia tavalla tai toisella.

2006

Vuoden 2006 tähtitunnustuksen saivat suunnistusurheilun uranuurtaja ja pesäpalloilija Olli Veijola ja kouluneuvos Olli Sampola, joka toimi keskeisessä asemassa mm. peruskoulu-uudistuksen valmistelussa. Kolmas tähti kyseisenä vuonna meni diplomi-insinööri, vuorineuvos Väinö J. Nurmimaalle, joka toimi mm. ensimmäisen kaupallisen televisioyhtiön, Tesvision, toimitusjohtajana.

 

2005

Vuonna 2005 tähtirivi Aurinkomäellä kasvoi laatoilla, joihin kirjattiin Suomen Tivolin ja sirkus Sariolan perustajan  J. A. F. Sariolan, erityisesti kamarimusiikin parissa puuhastelevan Kerava-kvartetin ja yli tuhannen levytetyn laulun sanoittajan,Jorma Toiviaisen nimet.

2004

Ensimmäiset Keravan tähdet jaettiin vuonna 2004, jolloin niitä jaettiin peräti kuusi kappaletta. Laattansa Aurinkomäen raitille saivat silloin Suomen suosituimpiin viihdelaulajiin kuulunut A. Aimo (oikealta nimeltään Aimo Andersson), olympiamitalisti Volmari Iso-Hollo, runoilija, suomentaja ja kirjailija Pentti Saarikoski sekä ensimmäinen suomalainen uinnin maailmanmestarinainen Hanna-Mari Seppälä, keravalainen rockabilly-yhtye Teddy & the Tigers ja Idols-kilpailussa toiseksi sijoittunut laulaja Jani Wickholm. ​

Päivitetty 11.10.2016 klo 13:04